Kokeet ovat nyt ohi, niitä oli yhteensä neljä. Kaksi kokeista oli avoimien kirjojen kokeita, yhdessä sai olla mukana yksi apu-A4. Tiomanin reissun jälkeen lähinnä luin kokeisiin, en tehnyt mitään sen ihmeellisempää. Kaikista eniten panostin keskiviikkoiseen Water treatment process – kurssin kokeeseen, koska sen asia oli kaikista vaikeinta.
Maanantain koe oli civil engineering puolen Water resources engineering, jossa aiheena oli hydrologia ja hydrauliikka. Tässä avoimien kirjojen kokeessa oli aikaa kaksi tuntia ja kysymyksinä neljä tosi työlästä laskua. Todella lyhyen ajan vuoksi tuli aika hätä, enkä ehtinyt tehdä kaikkia tehtäviä kunnolla. Tiistaina ei ollut koetta, ja illalla osallistuin Skypen kautta peruskirja-uudistuskokoukseen, jossa saatiin kuulla mielenkiintoiset alustukset nykyisen (vuonna 1974) hyväksytyn peruskirjan syntyvaiheista.
Keskiviikkona sitten vaikein minun tenteistäni, ja aiheena vesien käsittely. Aikaa taas kovin vähän ja tekemistä paljon. Kummassakin tentissä olisi todennäköisesti pärjännyt parhaiten sillä, että olisi opetellut ulkoa ainakin kaikki esimerkit ja sen lisäksi mahdollisimman paljon kaikkia muita asioita. Minun lukemiseni on tähänkin asti ollut yleensä sitä, että olen koittanut ja halunnut ymmärtää asiat. Täällä olisi kuitenkin vain pitänyt osata asiat mekaanisesti ja koepaperin saatuaan kirjoittaa / laskea koko ajan todella tehokkaasti. Miettimiselle ja ajattelemiselle ei todellakaan jäänyt aikaa.
Torstain Environmental Technology –tenttiin en lukenut kovinkaan paljoa, koska tähänkin tenttiin sai tuoda kirjoja ja luentomuistiinpanoja (power point diat) mukana. Valmistauduin katsomalla luentojutut läpi, että löytäisin oikean kohdan mahdollisimman nopeasti. Tämä tentti oli suhteellisen helppo, koska se oli ympäristötekniikan perusteet ja kurssi oli tarkoitettu ei-ympäristötekniikan opiskelijoille. Yksi lasku sujui hyvin ja sain vastattua kaikkiin kysymyksiin suhteellisen hyvin. Hieman ihmetystä kuitenkin herätti tapa kysyä essee-kysymyksiä: Ympäristöstä on viime aikoina löydetty uusia yhdisteitä, jotka on nimetty emerging contaminants. Ja sitten täytyi kertoa näistä yhdisteistä. Ongelman aiheutti se, että ympäristöstä on viime aikoina löydetty aika paljon erilaisia yhdisteitä (esim. PCB, fluoratut yhdisteet…), ja nyt piti keksiä juuri se / ne oikeat, joita professori haki. Tämän pelasti sitten luentoprujusta löytämäni dia, jossa kerrottiin näiden yhdisteiden olevan hormoneja, jotka päätyvät ympäristöön mm. jätevedestä ja aiheuttavat kaloilla lisääntymisongelmia.
Perjantain Jätteiden ja lietteiden käsittely –tenttiin valmistauduin lukemalla lietteisiin liittyvää asiakirjaa, jossa kerrottiin erilaisista mahdollisuuksista käsitellä lietettä (kompostointi, poltto, kuivaus…) Sen lisäksi tein A4-sivun, tietysti mahdollisimman pienellä kirjoituksella. Kokeen liete-osio oli monivalintaa (se oli tiedossa), mutta tanskalainen professori oli päättänyt kysyä pikkutarkkoja lukuja esimerkiksi lietteiden määrästä; lietteiden käsittelyn kustannusten osuutta jätevesien käsittelyn kokonaiskustannuksista; sitä osuutta Aasian väestöstä, joka kuuluu jätevesien käsittelyn piiriin ja lietteen kosteuspitoisuutta (10 % tarkuudella) jonkin tietyn kuivausprosessin jälkeen. En siis ollut lukenut tuollaisia asioita lainkaan, onneksi osa monivalinnoista oli hieman helpompia. Jäteosion kysymykset olivat pääosin ihan hyviä ja osasin niihin suurimpaan osaan vastatakin. Paikoin täytyi kuitenkin arvata oikein, mitähän luennoitsija juuri haluaa vastattavan.
Yhteenveto: En ollut osannut lukea oikeita asioita oikealla tavalla. Aikaa oli todella vähän, ja ajattelun mahdottomuus vaivasi todella paljon. Uskoisin ja toivoisin kuitenkin osanneeni riittävästi, jotta pääsisin kursseista läpi. Ja enhän tietenkään halua viedä paikallisten hyviä numeroita, koska he tarvitsevat niitä minua enemmän. :) Täällä kurssin arvosanat käsittääkseni laitetaan Gaussin-käyrään ja joidenkin paikallisten opiskelijoiden keskiarvon täytyy olla riittävän korkea, jotta heidän stipendinsä tai tutkijakoulupaikkansa jatkuisi. Mutta pääasia on se, että kokeet ovat ohi! :)
Nyt viikonloppuna on sitten vihdoin onneksi ehtinyt viettää aikaa myös kavereiden kanssa. Perjantai-iltana käytiin Girtelin, Annikan, Annikan siskon sekä englantilaisen ja singaporelaisen pojan kanssa ensin syömässä Singapore-joen varrella ja sitten todella hienossa, isossa ja kalliissa clubissa nimeltään Ministry of Sound. Täällä yökerhot taitavat poikkeuksetta olla valtavia kompelekseja useine puolineen. Tämän yökerhon sisällä oli jopa liukuportaat. :)
Lauantaina käytiin yliopiston kampusalueella lounaalla ranskalaisten Marie-Lysin ja Paulinen sekä ruotsalaisen Erikin kanssa. Marie-Lys ja Pauline olivat kanssani samalla Water resources engineering –kurssilla. Täällä Wapun vietto ei ole lähellekään Suomen veroista, paikalliset opiskelijat taitavat lukea kokeisiinsa. Ruotsalaiset juhlivat kuitenkin perinteisesti Valborgia, ja liittynemme heidän seuraansa huomenna.
Kävimme Antin kanssa myös pgp:llä. Huoneeni oli kuulemma oikeasti pienempi kuin kuvista saaman käsityksen perusteella olisi arvioinut. Koska en ollut ostanut uusia hajusteita pitkään aikaan, huone haisi patjan takia kamalalta. Kuitenkin pgp:llä oli hyvä ja mukava asua. Nyt opiskeluaikana on joutunut niin monesti muuttamaan, että oppinut sen, että vaikka poismuuttaminen on aika haikeaa, on aina seuraavassakin paikassa ollut mukavaa.
Antilla alkoi tällä viikolla koulu. Kurssit ovat kuulemma suhteellisen helppoja, mutta ihmiset tosi ystävällisiä. Paikalliset opiskelukaverit ovat kuulemma noin 17-vuotiaita, mutta muut vaihtarit (mm. Ranskasta, Meksikosta) näyttivät hieman vanhemmilta. Sen lisäksi yksi japanilainen vaihtarityttö on syyskuussa tulossa Suomeen, Oulun yliopistoon, vaihtoon. Pieni maailma! :)
Sunday, April 29, 2007
Thursday, April 19, 2007
Pulau Tioman
Nyt kun pitäisi kokeisiin lukea, on hyvä kirjoittaa pitkästi blogiin loistavasta Pulau Tioman –reissustamme. Matka alkoi maanantaiaamuna, jolloin lähdimme bussilla kohti Mersing-nimistä rannikkokylää. Mersingissä meidät tiputettiin bussifirman toimiston eteen, josta kävimme ostamassa lauttaliput saarelle ja takaisin sekä paluuliput takaisin Singaporeen. Alkuperäinen suunnitelma tulla takaisin keskiviikkona muuttui, koska viimeinen bussi Singaporeen lähtee 13.30. Tällöin olisimme ehtineet olla saarella vain yhden kokonaisen päivän. Päätimme siis tulla takaisin vasta torstaina, koska tuollaisella paratiisisaarella tuskin kovin monesti tulee käytyä.
Matkojen hinnat suhteessa toisiinsa olivat hieman ihmeellisiä: bussilippu Singapore-Mersing maksoi 26 S$, bussilippu Mersing-Singapore 4 S$, lauttalippu Mersing-Pulau Tioman 17 S$. Mutta eivät kuitenkaan mitenkään liian kalliita mikään. Mentiin saarelle lautan sijaan speed boatilla, eli suurehkolla moottoriveneellä, jonka kyyti oli aika pomppivaa, mutta maisemien ihailu onnistui loistavasti.
Pulau Tioman on noin 9 x 20 km kokoinen saari Etelä-Kiinan merellä, Malesian itärannikolla. Saaren korkein kohta on hieman yli kilometrin ja saari on miltei kokonaan sademetsää. Malesian puolella on useampi pienehkö kylä, joihin pääasiassa kuljetaan veneillä. Autoteitä on lähes ainoastaan Tekekissä, joka on saaren ”pääkaupunki”. Länsirannan kyliä yhdistää polku, joka on paikoin (ainakin Tekekissä) auton kuljettava, paikoin päällystetty (mopoiltava) ja paikoin vain kävellen mentävä.
Valitsimme kyläksemme Tekekin pohjoispuolella sijaitsevan Air Batangin, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Kylä oli pienehkö, noin kuusi hostellia / hotellia, yksi päällystetty rannanmyötäinen tie, hyvä hiekkaranta, Joukolle sukellusfirmoja… Kylän autottomuus, sademetsäalueen vihreys, todella kauniit maisemat sekä ei-niin-turistipaikkamaisuus sai meidät ihastumaan kylään välittömästi. Emme olleet varanneet hostellia etukäteen ja majapaikkoja olikin sopivasti tarjolla. Valitsimme merinäköalallisen halvan hostellin (7,5 € yö), jossa yhdessä pienessä mökissä oli parisänky ja kylpyhuone.
Matkusteluun vierähti miltei koko päivä, mutta ehdimme vielä valoisan aikaan rannalle uimaan todella lämpimään veteen. Istuttiin siellä myös iltaa, katseltiin tähtiä ja nautittiin lämpimästä ja rauhallisesta illasta. Paikalliset asukkaat olivat oikeasti todella ystävällisiä, joka ei ole itsestäänselvyys Malesiassa. Tietysti turismi on heille huomattava tulonlähde, mutta kai elämä tuollaisella saarella on myös aika mukavaa.
Sademetsän äänet olivat käsittämättömän ihania. Koko ajan jossain kuului jotain, yleensä kovaäänistä siritystä, joskus lintujen ääntä ja joskus apinoiden. Sen lisäksi huoneeseemme kuului myös aaltojen ääni. Ilmastoimaton, pieni, alkeellinen, ei-lämminvedellinen mökkimme oli juuri sopiva yösija. Saarella vuorovesi on kohtuullisen voimakas: loivan rannan vuoksi vesi vetäytyi jopa kymmenisen metriä korkeimmalta kohdaltaan ja korkeusvaihtelua taisi olla noin metri.
Saari on myös sukeltajien paratiisi koralliensa ansiosta. Sukelluskurssin käynyt Jouko lähti heti tiistaipäiväksi sukeltelemaan koralleille. Minä, Antti ja Saara lähdettiin kävelemään hieman saaren pohjoispuolelle päin. Karttaan merkitty jungle trek osoittautui todelliseksi viidakkopoluksi, jota ei kauhean usein taideta käyttää. Sitä oli kuitenkin todella hauska kävellä; kasvillisuus oli todella tiheää ja yhdessä kohdassa polulla oli jyrkkyyden vuoksi laitettu köysiäkin.
Lämpötila oli tietysti yli 30 astetta ja aurinko paistoi, joten käveleminen (tai ihan mikä tahansa muu liikunta) on aika hikoiluttavaa. Ensin satuimme hienohkolle hotellille, jonka majoja oli ympäriinsä ja jonka ranta näytti aika kivalta. Päätettiin jatkaa matkaa tovi ja päädyttiin lopulta pitkällä, hyvälle ja autiolle hiekkarannalle. Todellinen paratiisipaikka, uimaan siis! :)
Sitten takaisin. Suomen oloista poiketen uinti ei viilennä kauheasti, vaan hikoilu alkaa lähes välittömästi uudelleen. No, olivat olot muutenkin aika poikkeavat Suomeen verrattuna. Matkalla takaisin nähtiin noin viisi varaania; isoja (yli metrin) ja pieniä (noin 30 cm). Ne olivat aika suloisia, mutta pötkivät tietysti yleensä pakoon heti vaaran (eli meidät) huomattuaan. Aika nopeasti ja ketterästi sellaiset pystyvät liikkumaan, vaikkei niiden ruumiista ihan heti sitä uskoisi. Tosin tämä varaani taitaa olla vanha ja juurisyönyt.
Kun päästiin takaisin, mentiin suihkun jälkeen syömään. Taitaa se helle ja keittiön kuumuudessa työskentelevä yksi ihminen vaikuttaa siihen, että odoteltiin ruokaamme varmaan tunti. Mutta mikäs siinä ulkona istuessa. Kun kauan odotetut ruuat saapuivat, olivat ne todella hyviä. Ja sen lisäksi pöytäämme halusi väkisin kavuta istumaan paikallinen noin viisivuotias poika, joka ei vierastanut meitä lainkaan. Osasi pari sanaa englantia ja ihasteli minun ja Saaran koruja (kummallakin sattumalta sydänriipukset). Sitten paikan tai pojan omistaja tuli paikalle ja pojalle tuli lähtö.
Jouko saapui sukellusreissulta ja kertoi sen olleen aika hienoa ja kaiken lisäksi hinta-laatu-suhteeltaan erinomaista. Käytiin taas uimassa, tosin siihen ei vieläkään ehtinyt kyllästyä, illallisella ja sitten aikaisin nukkumaan.
Keskiviikoksi oltiin suunniteltu kävelyreissua saaren toiselle puolelle Juara-kylään. Aikaisin siis ylös. Tosin havaittiin, ettei mikään ravintola, kauppa tai kahvila (siis ne yhteensä noin 10) ole auki kylässämme aamukahdeksalta. Päätimme kävellä Tekekiin ja etsiä sieltä ruokaa paremmalla menestyksellä. Matka oli lyhyt ja helppo, mutta samalla hoksasimme Air Batang –kylään majoittautumisen olleen todella hyvä asia. Tekekissä oli autoja, paljon likaisempaa ja rähjäisempää, äänekkäämpää ja paljon liikennettä jo yhdeksältä aamulla, eikä ranta-alue näyttänyt mitenkään houkuttelevalta.
Löydettiin kuitenkin aamiaispaikka: paikallisten ravintola, jossa tarjolla oli herkullista paistettua riisiä ei-niin-kypsäksi paistetun kananmunan kera. Täälläpäin on tyypillistä syödä fried rice tai fried noodles, vähän kuten Suomen pyttipannu: riisiä / nuudelia, kananmunaa, maustetta, jotain vihanneksia, joskus katkarapujakin. Sitten jatkamaan matkaa. Juara-kylään ei näkynyt kuitenkaan minkäänlaista viittaa, joten kävimme kysymässä parista paikasta todella huonon turistikarttamme kera. Selvisi, että jo lähempää Air Batangia (olimme kävelleet ohi) lähtisi viidakkopolku ja Tekekin toisesta päästä (sieltä missä olimme) autotie. Päätimme valita tämän autotien, koska olimme sitä jo lähempänä.
Ohjeiden mukaan lähdimme kävelemään kukkulan päälle, josta tien pitäisi kääntyä vasempaan. Päältä kääntyikin pieni, kapea, betonipäällysteinen tie, jossa oli betonin päällä rautoja. Muitakaan isohkoja teitä ei läheltä näyttänyt lähtevän, joten päättelimme tämän olevan oikea ”autotie”. Sitten alkoikin se nouseminen. Ja sitä kesti, noin kaksi kilometriä ja nousua arviolta 500m. Aurinko paistoi paikoin puiden välistä, ei juuri tuullut ja lämpötila oli 30 +, kosteus sademetsässä lähellä sataa. Näin jälkeenpäin ajatelleen, en ole Suomessa tainnut nousta noin pitkää ja jyrkkää rinnettä. Perussa 500 metrin nousu oli aika rankka, mutta tällä kertaa nousu oli jyrkempää.
Aina välillä sen ajateltiin loppuvan, kunnes tasaisen osuuden jälkeen mutkan takana koitti taas uusi nousupätkä. Koska puusto on aika vaihtelevaa, ei kasvillisuudesta juuri pysty nousua päättelemään, siis silloin, kun on itse keskellä metsää. Mutta, sekin loppui aikanaan ja kaiken lisäksi alkoi hieman tuulla. Sen lisäksi alkoi myös näkyä työkoneita ja jälkiä siitä, että tietä ollaan parantamassa, kuten alhaalla oleva kyltti ilmeisesti kertoi (malesiaksi). Tiellä törmättiin myös muutamaan mutakohtaan, joissa punertavassa mudassa oli selvät autojen urat, mutta käveleminen näytti vähän vaikealta. Vieressä meni kuitenkin viidakon läpi aina kävellen ja skootterilla mentävä polku. Näin päästiin kuivin ja suhteellisen puhtain jaloin mutakohtien ohi.
Vähitellen meitä vastaan alkoi tulla ihmisiä joko mopoilla tai kuorma-autoilla. Taisimme olla hieman ihmeellinen näky. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja pian alkoikin laskeutuminen, joka tietysti kesti myös aika kauan. Mutaisten kohtien lisäksi autotiellä oli tietysti jyrkkiä nousuja / laskuja, jotka oli joskus päällystetty betonilla, joskus sadeveden uurtamaa hiekkamaata. Lopulta nähtiin meri ja alhaalla siintävä kylä. Matkaa kylään tuli yhteensä yli 10 km, ja sillä matkalla oli todellakin paljon korkeuseroja. Arvelimme turistien käyttöön tehdyllä viidakkopolulla olevan vähemmän nousua, vaikkei sitä siitäkään puuttuisi.
Ensin uimaan ihanalle, rauhalliselle rannalle. Sitten syömään ja taas uimaan. Nesteitä juotiin paljon ja uiminen oli taas tietysti ihanaa. Juara on todella pieni ja rauhaisa kylä, tosin rannan tuntuma oli rakennettu täyteen etupäässä hotelleja. Päädyttiin siihen, että mennään takaisin joko veneellä tai autolla, koska kävely oli oikeasti aika rankkaa. Venekyytiin taisi tulla turistilisä, kun kävimme kysymässä hintoja, koska neljän hengen kuskaaminen olisi maksanut 200 RM (50 €). Paikalliseen hintatasoon nähden aivan tolkuttoman paljon. Autokyyti maksoi meiltä kaikilta 140 RM.
Sitä odoteltiin uiden ja hieman sovitusta ajasta kuski myöhästyi. Päästiin kuitenkin matkaan, jota ainakin minä olin jännittänyt etukäteen. Koska tällä kertaa tiesimme tien kunnon, nousut, mutakohdat ja laskut ja ne jännittivät aika paljon... Kävimme hakemassa köyden kyytiin ja sitten vain ajamaan tietä ylös. Aina nousun alussa tööttäämistä, että mahdolliset vastaantulijat tietäisivät yhden auton mentävällä tiellä tulostamme. Päällystämättömissä kohdissa auto heittelehti aika hyvin, mutta kuski oli ilmeisen kokenut.
Mutakohdistakin selvittiin vain ajamalla, viimeistä lukuun ottamatta. Siihen oli jäänyt jumiin kuoma-auto ja normiauto. Heti paikalle saavuttuamme kuski hävisi juttelemaan paikallisten kanssa. Kohta ne hävisivät viidakkoon ja siellä alkoi heilua puu. Tuntui aika hölmöltä istua autossa tekemättä mitään, ja mietittiinkin jo käydä tarjoamassa apuamme, kun arvelimme heidän kaatavan puita juuttuneiden autojen renkaiden alle. Kun kuski saapui takaisin, veti hän oven kiinni ja viittasi kinttupolulle ja lähti ajamaan sinne. Hän siis aikoi ajaa mutakohdan ohi kävely- ja mopopolkua pitkin!
Siinä saatiin me turistit pyöritellä päätä ja ihmetellä: ensinnäkin ideaa ja toiseksi toimivaa toteutusta. Taitava kuskimme sai auton mahtumaan mahdottomilta tuntuvista väleistä parin ihmisen opastaessa. Pari kertaa piti peruuttaa hieman, että auton sai kääntymään. Loppuosassa oli pahin kohta: pienehkö nyppylä, jonka päällä käännös oikealle ja tietysti reunalla iso kivi sekä kaadettu puu ja toisella puu. Mutta niin vain siitäkin selvittiin...
Kuski oli ottanut köyden näille mukaan, koska se jätettiin mutaan juuttuneiden autojen ajajille. Onneksi jonkin matkan päässä oli toinen auto, joka ilmeisesti meni auttamaan juuttuneita. Me oltiin varauduttu siihenkin, että polulta selvittyämme jäämme vetämään juuttuneita autoja. Mutta turistikuljetus jatkoi matkaansa. Sitten alkoi viimeinen ja ehkä jännittävin osuus: laskeutuminen. Onneksi kuskimme ei liiaksi haaveillut rallikuskin urasta auton paria sisustuselementtiä lukuun ottamatta. Laskeutuminen sujui hyvin, hiljaa ja rauhallisesti.
Vihdoin perillä Tekekissä, varsinainen seikkailu! Kiittelimme kuskia ja lähdimme onnellisina talsimaan takaisin Air Batangiin. Vielä uimaan, sitten suihkuun ja illalliselle. Kyllä taas nukutti. Aamulla aikaisin ylös, koska lautta Mersingiin lähti 7.30. Mersingissä aamupala ja linja-auton odottelua, jolla sitten takaisin onnellisesti Singaporeen.
Aivan loistava reissu! Turhaan niitä Perun vuoristoteitä tuli pelättyä, ja tuo autoilukokemus voitti kyllä kaikki vuoristoradat. Sen lisäksi ihastuimme saareen täysin: autottomuus, viidakko, ystävälliset ihmiset, rannat, varaanit, aurinko... Minulla on tähän asti ollut aika negatiivinen kuva aurinkorannoista. Ei ole enää, tosin en silti halua Phuketiin tai Teneriffalle. Kylässä asui myös batiikkikangas-taiteilija, joka oli tiistaina tekemässä kelta-puna-oranssia varaanikangasta. Kävimme kysymässä ja päätimme ostaa kankaan. Ei siis tarvinnut selitellä tullissa varaanien tuontia. :)
Matkojen hinnat suhteessa toisiinsa olivat hieman ihmeellisiä: bussilippu Singapore-Mersing maksoi 26 S$, bussilippu Mersing-Singapore 4 S$, lauttalippu Mersing-Pulau Tioman 17 S$. Mutta eivät kuitenkaan mitenkään liian kalliita mikään. Mentiin saarelle lautan sijaan speed boatilla, eli suurehkolla moottoriveneellä, jonka kyyti oli aika pomppivaa, mutta maisemien ihailu onnistui loistavasti.
Pulau Tioman on noin 9 x 20 km kokoinen saari Etelä-Kiinan merellä, Malesian itärannikolla. Saaren korkein kohta on hieman yli kilometrin ja saari on miltei kokonaan sademetsää. Malesian puolella on useampi pienehkö kylä, joihin pääasiassa kuljetaan veneillä. Autoteitä on lähes ainoastaan Tekekissä, joka on saaren ”pääkaupunki”. Länsirannan kyliä yhdistää polku, joka on paikoin (ainakin Tekekissä) auton kuljettava, paikoin päällystetty (mopoiltava) ja paikoin vain kävellen mentävä.
Valitsimme kyläksemme Tekekin pohjoispuolella sijaitsevan Air Batangin, joka osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Kylä oli pienehkö, noin kuusi hostellia / hotellia, yksi päällystetty rannanmyötäinen tie, hyvä hiekkaranta, Joukolle sukellusfirmoja… Kylän autottomuus, sademetsäalueen vihreys, todella kauniit maisemat sekä ei-niin-turistipaikkamaisuus sai meidät ihastumaan kylään välittömästi. Emme olleet varanneet hostellia etukäteen ja majapaikkoja olikin sopivasti tarjolla. Valitsimme merinäköalallisen halvan hostellin (7,5 € yö), jossa yhdessä pienessä mökissä oli parisänky ja kylpyhuone.
Matkusteluun vierähti miltei koko päivä, mutta ehdimme vielä valoisan aikaan rannalle uimaan todella lämpimään veteen. Istuttiin siellä myös iltaa, katseltiin tähtiä ja nautittiin lämpimästä ja rauhallisesta illasta. Paikalliset asukkaat olivat oikeasti todella ystävällisiä, joka ei ole itsestäänselvyys Malesiassa. Tietysti turismi on heille huomattava tulonlähde, mutta kai elämä tuollaisella saarella on myös aika mukavaa.
Sademetsän äänet olivat käsittämättömän ihania. Koko ajan jossain kuului jotain, yleensä kovaäänistä siritystä, joskus lintujen ääntä ja joskus apinoiden. Sen lisäksi huoneeseemme kuului myös aaltojen ääni. Ilmastoimaton, pieni, alkeellinen, ei-lämminvedellinen mökkimme oli juuri sopiva yösija. Saarella vuorovesi on kohtuullisen voimakas: loivan rannan vuoksi vesi vetäytyi jopa kymmenisen metriä korkeimmalta kohdaltaan ja korkeusvaihtelua taisi olla noin metri.
Saari on myös sukeltajien paratiisi koralliensa ansiosta. Sukelluskurssin käynyt Jouko lähti heti tiistaipäiväksi sukeltelemaan koralleille. Minä, Antti ja Saara lähdettiin kävelemään hieman saaren pohjoispuolelle päin. Karttaan merkitty jungle trek osoittautui todelliseksi viidakkopoluksi, jota ei kauhean usein taideta käyttää. Sitä oli kuitenkin todella hauska kävellä; kasvillisuus oli todella tiheää ja yhdessä kohdassa polulla oli jyrkkyyden vuoksi laitettu köysiäkin.
Lämpötila oli tietysti yli 30 astetta ja aurinko paistoi, joten käveleminen (tai ihan mikä tahansa muu liikunta) on aika hikoiluttavaa. Ensin satuimme hienohkolle hotellille, jonka majoja oli ympäriinsä ja jonka ranta näytti aika kivalta. Päätettiin jatkaa matkaa tovi ja päädyttiin lopulta pitkällä, hyvälle ja autiolle hiekkarannalle. Todellinen paratiisipaikka, uimaan siis! :)
Sitten takaisin. Suomen oloista poiketen uinti ei viilennä kauheasti, vaan hikoilu alkaa lähes välittömästi uudelleen. No, olivat olot muutenkin aika poikkeavat Suomeen verrattuna. Matkalla takaisin nähtiin noin viisi varaania; isoja (yli metrin) ja pieniä (noin 30 cm). Ne olivat aika suloisia, mutta pötkivät tietysti yleensä pakoon heti vaaran (eli meidät) huomattuaan. Aika nopeasti ja ketterästi sellaiset pystyvät liikkumaan, vaikkei niiden ruumiista ihan heti sitä uskoisi. Tosin tämä varaani taitaa olla vanha ja juurisyönyt.
Kun päästiin takaisin, mentiin suihkun jälkeen syömään. Taitaa se helle ja keittiön kuumuudessa työskentelevä yksi ihminen vaikuttaa siihen, että odoteltiin ruokaamme varmaan tunti. Mutta mikäs siinä ulkona istuessa. Kun kauan odotetut ruuat saapuivat, olivat ne todella hyviä. Ja sen lisäksi pöytäämme halusi väkisin kavuta istumaan paikallinen noin viisivuotias poika, joka ei vierastanut meitä lainkaan. Osasi pari sanaa englantia ja ihasteli minun ja Saaran koruja (kummallakin sattumalta sydänriipukset). Sitten paikan tai pojan omistaja tuli paikalle ja pojalle tuli lähtö.
Jouko saapui sukellusreissulta ja kertoi sen olleen aika hienoa ja kaiken lisäksi hinta-laatu-suhteeltaan erinomaista. Käytiin taas uimassa, tosin siihen ei vieläkään ehtinyt kyllästyä, illallisella ja sitten aikaisin nukkumaan.
Keskiviikoksi oltiin suunniteltu kävelyreissua saaren toiselle puolelle Juara-kylään. Aikaisin siis ylös. Tosin havaittiin, ettei mikään ravintola, kauppa tai kahvila (siis ne yhteensä noin 10) ole auki kylässämme aamukahdeksalta. Päätimme kävellä Tekekiin ja etsiä sieltä ruokaa paremmalla menestyksellä. Matka oli lyhyt ja helppo, mutta samalla hoksasimme Air Batang –kylään majoittautumisen olleen todella hyvä asia. Tekekissä oli autoja, paljon likaisempaa ja rähjäisempää, äänekkäämpää ja paljon liikennettä jo yhdeksältä aamulla, eikä ranta-alue näyttänyt mitenkään houkuttelevalta.
Löydettiin kuitenkin aamiaispaikka: paikallisten ravintola, jossa tarjolla oli herkullista paistettua riisiä ei-niin-kypsäksi paistetun kananmunan kera. Täälläpäin on tyypillistä syödä fried rice tai fried noodles, vähän kuten Suomen pyttipannu: riisiä / nuudelia, kananmunaa, maustetta, jotain vihanneksia, joskus katkarapujakin. Sitten jatkamaan matkaa. Juara-kylään ei näkynyt kuitenkaan minkäänlaista viittaa, joten kävimme kysymässä parista paikasta todella huonon turistikarttamme kera. Selvisi, että jo lähempää Air Batangia (olimme kävelleet ohi) lähtisi viidakkopolku ja Tekekin toisesta päästä (sieltä missä olimme) autotie. Päätimme valita tämän autotien, koska olimme sitä jo lähempänä.
Ohjeiden mukaan lähdimme kävelemään kukkulan päälle, josta tien pitäisi kääntyä vasempaan. Päältä kääntyikin pieni, kapea, betonipäällysteinen tie, jossa oli betonin päällä rautoja. Muitakaan isohkoja teitä ei läheltä näyttänyt lähtevän, joten päättelimme tämän olevan oikea ”autotie”. Sitten alkoikin se nouseminen. Ja sitä kesti, noin kaksi kilometriä ja nousua arviolta 500m. Aurinko paistoi paikoin puiden välistä, ei juuri tuullut ja lämpötila oli 30 +, kosteus sademetsässä lähellä sataa. Näin jälkeenpäin ajatelleen, en ole Suomessa tainnut nousta noin pitkää ja jyrkkää rinnettä. Perussa 500 metrin nousu oli aika rankka, mutta tällä kertaa nousu oli jyrkempää.
Aina välillä sen ajateltiin loppuvan, kunnes tasaisen osuuden jälkeen mutkan takana koitti taas uusi nousupätkä. Koska puusto on aika vaihtelevaa, ei kasvillisuudesta juuri pysty nousua päättelemään, siis silloin, kun on itse keskellä metsää. Mutta, sekin loppui aikanaan ja kaiken lisäksi alkoi hieman tuulla. Sen lisäksi alkoi myös näkyä työkoneita ja jälkiä siitä, että tietä ollaan parantamassa, kuten alhaalla oleva kyltti ilmeisesti kertoi (malesiaksi). Tiellä törmättiin myös muutamaan mutakohtaan, joissa punertavassa mudassa oli selvät autojen urat, mutta käveleminen näytti vähän vaikealta. Vieressä meni kuitenkin viidakon läpi aina kävellen ja skootterilla mentävä polku. Näin päästiin kuivin ja suhteellisen puhtain jaloin mutakohtien ohi.
Vähitellen meitä vastaan alkoi tulla ihmisiä joko mopoilla tai kuorma-autoilla. Taisimme olla hieman ihmeellinen näky. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja pian alkoikin laskeutuminen, joka tietysti kesti myös aika kauan. Mutaisten kohtien lisäksi autotiellä oli tietysti jyrkkiä nousuja / laskuja, jotka oli joskus päällystetty betonilla, joskus sadeveden uurtamaa hiekkamaata. Lopulta nähtiin meri ja alhaalla siintävä kylä. Matkaa kylään tuli yhteensä yli 10 km, ja sillä matkalla oli todellakin paljon korkeuseroja. Arvelimme turistien käyttöön tehdyllä viidakkopolulla olevan vähemmän nousua, vaikkei sitä siitäkään puuttuisi.
Ensin uimaan ihanalle, rauhalliselle rannalle. Sitten syömään ja taas uimaan. Nesteitä juotiin paljon ja uiminen oli taas tietysti ihanaa. Juara on todella pieni ja rauhaisa kylä, tosin rannan tuntuma oli rakennettu täyteen etupäässä hotelleja. Päädyttiin siihen, että mennään takaisin joko veneellä tai autolla, koska kävely oli oikeasti aika rankkaa. Venekyytiin taisi tulla turistilisä, kun kävimme kysymässä hintoja, koska neljän hengen kuskaaminen olisi maksanut 200 RM (50 €). Paikalliseen hintatasoon nähden aivan tolkuttoman paljon. Autokyyti maksoi meiltä kaikilta 140 RM.
Sitä odoteltiin uiden ja hieman sovitusta ajasta kuski myöhästyi. Päästiin kuitenkin matkaan, jota ainakin minä olin jännittänyt etukäteen. Koska tällä kertaa tiesimme tien kunnon, nousut, mutakohdat ja laskut ja ne jännittivät aika paljon... Kävimme hakemassa köyden kyytiin ja sitten vain ajamaan tietä ylös. Aina nousun alussa tööttäämistä, että mahdolliset vastaantulijat tietäisivät yhden auton mentävällä tiellä tulostamme. Päällystämättömissä kohdissa auto heittelehti aika hyvin, mutta kuski oli ilmeisen kokenut.
Mutakohdistakin selvittiin vain ajamalla, viimeistä lukuun ottamatta. Siihen oli jäänyt jumiin kuoma-auto ja normiauto. Heti paikalle saavuttuamme kuski hävisi juttelemaan paikallisten kanssa. Kohta ne hävisivät viidakkoon ja siellä alkoi heilua puu. Tuntui aika hölmöltä istua autossa tekemättä mitään, ja mietittiinkin jo käydä tarjoamassa apuamme, kun arvelimme heidän kaatavan puita juuttuneiden autojen renkaiden alle. Kun kuski saapui takaisin, veti hän oven kiinni ja viittasi kinttupolulle ja lähti ajamaan sinne. Hän siis aikoi ajaa mutakohdan ohi kävely- ja mopopolkua pitkin!
Siinä saatiin me turistit pyöritellä päätä ja ihmetellä: ensinnäkin ideaa ja toiseksi toimivaa toteutusta. Taitava kuskimme sai auton mahtumaan mahdottomilta tuntuvista väleistä parin ihmisen opastaessa. Pari kertaa piti peruuttaa hieman, että auton sai kääntymään. Loppuosassa oli pahin kohta: pienehkö nyppylä, jonka päällä käännös oikealle ja tietysti reunalla iso kivi sekä kaadettu puu ja toisella puu. Mutta niin vain siitäkin selvittiin...
Kuski oli ottanut köyden näille mukaan, koska se jätettiin mutaan juuttuneiden autojen ajajille. Onneksi jonkin matkan päässä oli toinen auto, joka ilmeisesti meni auttamaan juuttuneita. Me oltiin varauduttu siihenkin, että polulta selvittyämme jäämme vetämään juuttuneita autoja. Mutta turistikuljetus jatkoi matkaansa. Sitten alkoi viimeinen ja ehkä jännittävin osuus: laskeutuminen. Onneksi kuskimme ei liiaksi haaveillut rallikuskin urasta auton paria sisustuselementtiä lukuun ottamatta. Laskeutuminen sujui hyvin, hiljaa ja rauhallisesti.
Vihdoin perillä Tekekissä, varsinainen seikkailu! Kiittelimme kuskia ja lähdimme onnellisina talsimaan takaisin Air Batangiin. Vielä uimaan, sitten suihkuun ja illalliselle. Kyllä taas nukutti. Aamulla aikaisin ylös, koska lautta Mersingiin lähti 7.30. Mersingissä aamupala ja linja-auton odottelua, jolla sitten takaisin onnellisesti Singaporeen.
Aivan loistava reissu! Turhaan niitä Perun vuoristoteitä tuli pelättyä, ja tuo autoilukokemus voitti kyllä kaikki vuoristoradat. Sen lisäksi ihastuimme saareen täysin: autottomuus, viidakko, ystävälliset ihmiset, rannat, varaanit, aurinko... Minulla on tähän asti ollut aika negatiivinen kuva aurinkorannoista. Ei ole enää, tosin en silti halua Phuketiin tai Teneriffalle. Kylässä asui myös batiikkikangas-taiteilija, joka oli tiistaina tekemässä kelta-puna-oranssia varaanikangasta. Kävimme kysymässä ja päätimme ostaa kankaan. Ei siis tarvinnut selitellä tullissa varaanien tuontia. :)
Sunday, April 15, 2007
Torakka ja sopeutumisvaihe
Hyvin siistissä Singaporessakin voi tavata torakoita, yleensä kaduilla vilistämässä pimeällä. Mutta, meidän asuntomme käytävällä näkyi yhtenä iltana yksi. Ja eräänä toisena iltana, kun tulimme kotiin, löysimme yhden huoneestamme. Tai siis, Antti näki, ja torakka vilisti kiireesti jonnekin karkuun. Se oli todennäköisesti tullut vessan kautta viemäristä, koska olin jättänyt vessan oven vahingossa vähän raolleen. Ainoa mahdollinen piilopaikka oli sängynalunen, jonne olimme säilöneet matkalaukkuja ja reppuja. Sitä siis ”purkamaan”, mutta kassien seasta ei löytynyt mitään (paitsi vähän pölyä). Ihmettelyn, pohdinnan ja otsalampulla valaisun seurauksena torakka löytyi sähköjohtojen seasta. Antti ansiokkaasti pelotti sen liikkeelle, ja sai sen sitten tapettua; matollemme. Mutta sillä sen sai helposti kuljetettua pois ja mattoon ei jäänyt tahraa. Onneksi minun ei tarvinnut selvitä yksin tuosta operaatiosta (nyt ei tarvinnut tehdä juuri mitään), koska jonkinlainen ötökkäkammo minulla on erityisesti tuollaisia isoja ötököitä kohtaan.
Nyt Singaporessa on jälleen mukava olla. Hieman ennen äitin ja isän tuloa taisi alkaa kulttuurishokki-vaihe, jolloin täällä oleminen hieman tympi. Nyt se lienee ohi. Eniten oli ehkä ikävä suomalaista ruokaa, täällä western-foodkin on usein fish & chips –tyylistä ilman salaattia tietysti. Sen lisäksi aasialaisten maleksiminen kaduilla hermostutti aika paljon. Monesti jopa kaksi ihmistä pystyy täyttämään kadun / jalkakäytävän siten, ettei siitä pääse fiksusti ohi ja niiden kävelyvauhti on aivan käsittämättömän hidasta. Vaikka täällä on pakko kuumuuden vuoksi kävellä hieman hitaammin, niin ei sen niin hidasta tarvitsisi olla.
Ehkä kulttuurishokkiin vaikutti myös se, että moni vaihtari-kaveri on nyt piakkoin lähdössä täältä pois. He tietysti puhuvat ja miettivät kotiinpaluutaan, kun minulla täällä oleminen jatkuu vielä kaksi ja puoli kuukautta. Mutta nyt on tullut Antin kanssa taas kierreltyä paljon erilaisissa paikoissa, ja sopeutuminen tänne on siten varmaan helpottunut.
Paljon on kuitenkin tullut mietittyä / puhuttua Suomeen paluuta ja sitä shokkia. Koska täällä on eittämättä paljon hyviä puolia: mm. loistava julkinen liikenne, siisteys, vihreys ja ystävälliset ihmiset. Täällä satoi eräänä päivänä aivan käsittämättömän rankasti, jolloin kastuin noin vyötäröä myöten sateenvarjosta huolimatta kävellessäni noin viiden minuutin matkaa metroasemalle. Positiivinen puoli oli se, että ehkä ainoana maailman maana täällä voi kävellä kadulla paljoin jaloin ilman lasinsirujen tai muiden roskien pelkoa.
Suomen kesäillat voivat olla myös äkkiseltään aika hyytäviä. On aika mukavaa, kun on pimeää, mutta silti noin 28 astetta lämmintä koko yön. Vaikka täällä on paljon autoja ja liikennettä, ne eivät häiritse kuten vastaava määrä häiritsisi Suomessa. Johtuneekohan kasvillisuudesta, ilman kosteudesta vai muusta liikenteen melun peittävästä taustahälystä (suihkulähteet, ilmastointilaitteet).
Mutta länsimaahan lienee myös mukava palata, kun on taas normaalin kokoinen. Koska minä olen täällä keskivertomiehen mittainen, niin Antin kokoisia ja näköisiä (pitkät hiukset) ei täällä juuri tapaa. Siihen täytynee tottua, että Antin mennessä metroon, joku porukka jossain ihmettelee ja katselee ja aivan ilmiselvästi puhuu Antista. Kun metroissa on tangot Antin posken korkeudella, ovesta mennessä joutuu kumartumaan ja busseissa ei mahdu seisomaan suorassa. Hieman ollaan yritetty etsiä pitkiä housuja, mutta esim. Esprit-myymälässä kaikkien housujen lahkeen pituus on 32 tuumaa, kun sen pitäisi olla 36 tuumaa. Eli siis 10 cm liian lyhyet, ja myyjä naureskeli (hyväntahtoisesti), ettei täällä ole riittävän pitkiä housuja.
Vaikka Antin koululla yritettiin saada ihmisiä tutustumaan toisiinsa laululeikein, on Antin paikallisiin tutustuminen tapahtunut täällä aika helposti, mutta eri menetelmin. Metallilevykaupan myyjä kertoi Gashaus-nimisestä baarista, jossa ainakin joka keskiviikko esiintyy jokin metallibändi. Antti on siellä pari kertaa käynyt ja paikalliset ovat tulleet juttusille. Suomalaisuus noissa piireissä on huomattavan positiivinen puoli ja perjantaina oltiin jo Mike-nimisen tyypin synttäreillä jossain kivassa lähikuppilassa. Tosi mukavia ihmisiä, ja yksi bändi saattaisi olla tulossa Suomeen (ainakin Eurooppaan) keikalle syksyllä. :)
Aloitin kirjoittamisen eilen, ja tänään tavattiin huoneestamme jo toinen torakka. Se ehti piiloon, mutta erehtyi tulemaan sieltä pois ja pääsi hengestään. Huomenna aamulla on lähtö Pulau Tioman –saarelle, jossa uidaan, otetaan aurinkoa ja kävellään metsässä. Siellä ei ole lainkaan teitä eikä autoja. Olettekohan muuten hoksanneet, että Kuala Lumpur I –päivityksen yksi kuvista on ”bongaa varaani” –kuva. :)
Nyt Singaporessa on jälleen mukava olla. Hieman ennen äitin ja isän tuloa taisi alkaa kulttuurishokki-vaihe, jolloin täällä oleminen hieman tympi. Nyt se lienee ohi. Eniten oli ehkä ikävä suomalaista ruokaa, täällä western-foodkin on usein fish & chips –tyylistä ilman salaattia tietysti. Sen lisäksi aasialaisten maleksiminen kaduilla hermostutti aika paljon. Monesti jopa kaksi ihmistä pystyy täyttämään kadun / jalkakäytävän siten, ettei siitä pääse fiksusti ohi ja niiden kävelyvauhti on aivan käsittämättömän hidasta. Vaikka täällä on pakko kuumuuden vuoksi kävellä hieman hitaammin, niin ei sen niin hidasta tarvitsisi olla.
Ehkä kulttuurishokkiin vaikutti myös se, että moni vaihtari-kaveri on nyt piakkoin lähdössä täältä pois. He tietysti puhuvat ja miettivät kotiinpaluutaan, kun minulla täällä oleminen jatkuu vielä kaksi ja puoli kuukautta. Mutta nyt on tullut Antin kanssa taas kierreltyä paljon erilaisissa paikoissa, ja sopeutuminen tänne on siten varmaan helpottunut.
Paljon on kuitenkin tullut mietittyä / puhuttua Suomeen paluuta ja sitä shokkia. Koska täällä on eittämättä paljon hyviä puolia: mm. loistava julkinen liikenne, siisteys, vihreys ja ystävälliset ihmiset. Täällä satoi eräänä päivänä aivan käsittämättömän rankasti, jolloin kastuin noin vyötäröä myöten sateenvarjosta huolimatta kävellessäni noin viiden minuutin matkaa metroasemalle. Positiivinen puoli oli se, että ehkä ainoana maailman maana täällä voi kävellä kadulla paljoin jaloin ilman lasinsirujen tai muiden roskien pelkoa.
Suomen kesäillat voivat olla myös äkkiseltään aika hyytäviä. On aika mukavaa, kun on pimeää, mutta silti noin 28 astetta lämmintä koko yön. Vaikka täällä on paljon autoja ja liikennettä, ne eivät häiritse kuten vastaava määrä häiritsisi Suomessa. Johtuneekohan kasvillisuudesta, ilman kosteudesta vai muusta liikenteen melun peittävästä taustahälystä (suihkulähteet, ilmastointilaitteet).
Mutta länsimaahan lienee myös mukava palata, kun on taas normaalin kokoinen. Koska minä olen täällä keskivertomiehen mittainen, niin Antin kokoisia ja näköisiä (pitkät hiukset) ei täällä juuri tapaa. Siihen täytynee tottua, että Antin mennessä metroon, joku porukka jossain ihmettelee ja katselee ja aivan ilmiselvästi puhuu Antista. Kun metroissa on tangot Antin posken korkeudella, ovesta mennessä joutuu kumartumaan ja busseissa ei mahdu seisomaan suorassa. Hieman ollaan yritetty etsiä pitkiä housuja, mutta esim. Esprit-myymälässä kaikkien housujen lahkeen pituus on 32 tuumaa, kun sen pitäisi olla 36 tuumaa. Eli siis 10 cm liian lyhyet, ja myyjä naureskeli (hyväntahtoisesti), ettei täällä ole riittävän pitkiä housuja.
Vaikka Antin koululla yritettiin saada ihmisiä tutustumaan toisiinsa laululeikein, on Antin paikallisiin tutustuminen tapahtunut täällä aika helposti, mutta eri menetelmin. Metallilevykaupan myyjä kertoi Gashaus-nimisestä baarista, jossa ainakin joka keskiviikko esiintyy jokin metallibändi. Antti on siellä pari kertaa käynyt ja paikalliset ovat tulleet juttusille. Suomalaisuus noissa piireissä on huomattavan positiivinen puoli ja perjantaina oltiin jo Mike-nimisen tyypin synttäreillä jossain kivassa lähikuppilassa. Tosi mukavia ihmisiä, ja yksi bändi saattaisi olla tulossa Suomeen (ainakin Eurooppaan) keikalle syksyllä. :)
Aloitin kirjoittamisen eilen, ja tänään tavattiin huoneestamme jo toinen torakka. Se ehti piiloon, mutta erehtyi tulemaan sieltä pois ja pääsi hengestään. Huomenna aamulla on lähtö Pulau Tioman –saarelle, jossa uidaan, otetaan aurinkoa ja kävellään metsässä. Siellä ei ole lainkaan teitä eikä autoja. Olettekohan muuten hoksanneet, että Kuala Lumpur I –päivityksen yksi kuvista on ”bongaa varaani” –kuva. :)
Thursday, April 12, 2007
Kuala Lumpur II
Sitten kaksi päivää formula-turismia... Lauantaina mentiin katsomaan aika-ajoja. Saara ja Jouko lähtivät myös ja ajateltiin, että paikalla on varmaan todella paljon ihmisiä. Lähdettiin matkaan 10.30, ja aika-ajot alkoivat klo 14. KL:n keskustasta radalle on tosin matkaa noin 70 km, se sijaitsee lentokentän vieressä, joka siis myös on aika kaukana. Vaihtoehtoisia kulkumuotoja oli muutama: taksi, juna lentoasemalle tai Nilaihin ja sieltä bussi; tai Aerobus KL:n rautatieasemalta suoraan radalle. Valitsimme tietysti halvimman, eli Aerobus:n, 8 ringettiä yhteen suuntaan.
Matka meni hyvin, paljoa ei tarvinnut jonottaa. Radalla kiersi sisäisiä, ilmaisia busseja, jolla sitten matkustimme oikealle portille ja huomasimme olevamme perillä noin kaksi tuntia etuajassa. Istuskelimme varjossa nurmikolla, juttelimme ja odottelimme aika-ajojen alkua. Ihmisiä oli todella vähän, aivan yllättävän vähän; jopa pääkatsomon istumapaikkoja oli tyhjinä ja meidän hillstand –seisomapaikoilla oli muutaman kymmenen ihmistä.
Kun aika-ajot vihdoin alkoivat, meteli oli käsittämättömän kova ja autojen nopeus samoin. Tunnin verran autot ajoivat rataa ympäri, ja päätimme hankkia korvatulpat seuraavalle päivälle. Vaikka ihmisiä ei näyttänyt olevan kovinkaan paljoa, oli sisäisen bussin pysäkeille kohtuulliset jonot. Odottelimme tovin, kävelimme aiemmalle pysäkillä ja odottelimme lisää. Kun vihdoin pääsimme bussiin, kuuma-sana sai aivan uuden käsitteen. Bussissa oli periaatteessa ilmastointi, joka ei juuri toiminut, eikä ikkunoita saanut auki. Lämpötila bussin sisällä oli noin 60-80 astetta, eli kuten saunassa. Hikoilun määrä jotain aivan käsittämätöntä: sitä valui norona jopa käsivarsia ja jalkoja pitkin...
Siinä tilanteessa ei voinut enää kuin nauraa, vaikka noin 15 minuuttia kestänyt matka tuntui aika pitkältä. Mutta tuntuipahan ehkä noin 35 asteinen ulkoilma kerrankin ihanan viileältä! Sitten odottelemaan bussia takaisin KL:n. Matka sujui hyvin ja hostellilla pääsi onneksi suihkuun. Lähdettiin illalliselle kaupungin turisti-kadulle ja sitten nähtiin Saara ja Jouko jälleen. Yritettiin löytää jotain pubia tms. muttei niitä näyttänyt länsimaisten turistien suuresta määrästä huolimatta juuri olevan. Yksi löytyi ja siellä viihdyttiin noin yhteentoista.
Vielä ei ole kummallekaan mitään tautia ilmennyt, vaikkemme ruokien kanssa toimineet aivan suositusten mukaan. Kuorittuja ja pestyjä hedelmiä, jäitä, maitotuotteita, jäätelöä ja ei-aivan-kypsiä-kananmunia... Suomesta Antin / äitin & isän tuomat maitohappobakteerit olivat kuitenkin käytössä.
Taas käväistiin illalla hotellin katolla, koska siellä oli joka ilta ihmisiä viettämässä aikaa. Sunnuntaiksi oltiin sovittu treffit taas 10.30 olettaen ihmismäärän olevan huomattavasti lauantaita suurempi. Se osoittautui viisaaksi valinnaksi, koska jo tuolloin Aerobus-jonot olivat huikeat ja meidän bussimme lähti klo 12. Sekään ei ollut aivan itsestäänselvyys, koska bussien aikatauluista huolimatta niihin myytiin liikaa lippuja tai ostetun lipun lähtöaikaa ei bussiin noustessa tarkistettu. Siitä syystä hävettävän röyhkeä etuilu oli tarpeen paikan saamiseksi. Osa joutui seisomaan koko 70 km:n matkan radalle.
Päästyämme paikalle teimme erittäin fiksun ratkaisun ja ostimme paluuliput valmiiksi. Sitten sisäisellä bussilla oikealle portille. Nyt ihmismäärä oli yli kymmenkertainen edelliseen päivään verrattuna, mutta varjottomat istumapaikat löytyivät helposti. Siellä oli todella kuuma: sateenvarjot olivat koko ajan aurinkovarjoina, paikalla istuessa hikosi myös, nurmikko väreili kuumuudessa (Suomessa olen nähnyt vain asvaltin väreilevän) eikä laaksomaisella radalla juuri tuullut. Asvaltin pinnassa lämpötila oli kuulemma noin 48 astetta...
Ilmeisesti tv-helikopterit kiersivät ylhäällä, mutta meitä lienee ollut aika vaikea erottaa, koska aurinkovarjoiksi muuttuneista sateenvarjoista oli lähes mahdotonta luopua. Pienoinen Suomen lippu katkenneen ja teipatun vartensa varassa oli kuitenkin mukana. Korvatulpat korviin ja seuraamaan kisaa. Muutama ensimmäinen kierros oli ihan mielekästä, joku ajoi juuri ”meidän kurvin” kohdalla ulos, mutta loppuunsa seuraaminen oli aika tylsää. Varikkokäyntien vuoksi tilanteen seuraaminen oli lähes mahdotonta ja ei niiden autojen katsominen nyt niin hienoa ole (minusta).
Lämmittelykierros ennen starttia:
Lähdön jälkeen autojen tulo eka mutkaan:
Seurattiin kuitenkin kaikki 56 kierrosta, tosin kävin vessassa välillä. Radalla käytettäneen pohjavettä, jonka rautapitoisuus lienee huikea, koska vessaan tullut vesi oli aivan tumman ruskeata. Katsojina meidän alueella oli aika paljon muslimeita, naisilla / tytöillä pitkä hame (alla ehkä pitkät housut) pitkähihainen paita ja huivi hiusten suojana. On niillä oltava jokin hikoilunestogeeni!
Kisa kesti noin kaksi tuntia, mitään ihmeellistä ei tainnut tapahtua, Räikkönen oli kolmas. Sitten paluumatkalle: tällä kertaa päätettiin kävellä hien määrän minimoimiseksi. Matkaa oli muutama kilometri ja valmistauduttiin jonottamaan bussiin noin tunti ostamalla kylmät juomat. Mennessämme kadun yli pysäkille tyhjä bussi kaartoi juuri sinne ja livahdimme kadun puolelta etukautta ovelle ja valmiiksi ostettujen lippujen ansiosta pääsimme heti sisään. Aivan käsittämätön tuuri! Pihalla lähinnä lippujono näytti olevan tolkuttoman pitkä.
Liikenne sujui yllättävän jouhevasti, jonkin verran bussi seisoi ainoastaan tietullijonossa. Päästiin takaisin KL:n ennen seitsemää. Illallisen jälkeen hostellille suihkuun ja hakemaan siellä säilytyksessä olleita tavaroita. Sitten kuluttamaan aikaa Starbucks-kahvilaan, kun bussin lähtöön oli noin pari tuntia. Aika kului ihan hyvin, joten pääsimme vihdoin ottamaan selville lippujemme aitouden. Menimme merkitylle laiturille, jossa oli jokin eri bussi lähdössä. He katsoivat lippumme ja soittivat paikalle jonkin miehen. Hänen perässään lähdimme sitten kadulle; onneksi mukana oli myös toinen Singaporeen matkustava pariskunta. He eivät hätäilleet lainkaan ja arvelivat kadulla odottelun johtuvan liikenneruuhkista, joiden vuoksi bussi ei pääsisi helposti linja-autoasemalle. Mutta, bussi tuli vihdoin, tosin sen rekisterinumero oli eri kuin lipuissamme. Kuski vakuutti sen olevan menossa Singaporeen, ja lippumme kelpasivat vallan hyvin. Bussi oli ilmeisesti lähtenyt matkaan jostain kauempaa, koska se oli miltei täynnä nukkuvia ihmisiä, mutta meille neljälle oli juuri paikat (ei tietenkään lippuihin merkityt).
Vähän arvelutti vielä, että päädytäänkö Malesian ja Etelä-Thaimaan rajalle vai Singaporen puolelle, mutta päätin silti nukkua. Yhden pysähdyksen turvin päädyttiin Malesian raja-asemalle, josta selvittiin nopeasti läpi, koska meillä ei ollut mitään tullattavaa. Sitten sillan yli Singaporen puolelle. Oli kyllä mukava päästä takaisin Singaporeen, hieman kuin Venäjältä Suomeen tulisi.
Loistava reissu, kannatti ehdottomasti tehdä. Formula-fania minusta ei kyllä tullut, mutta kokemuksena reissu oli ihan hyvä. KL kaupunkina ei ollut kovinkaan mukava, liikenne oli todella kaoottista, keskusta-alueetkin olivat aika rähjäisiä; saattaisi siellä tulla helpommin koti-ikävä kuin kovin länsimaisessa Singaporessa. Matti-serkku oli kunnioitettavasti puoli vuotta KL:ssä vaihdossa ja osuvasti kuvasi Singaporeen tuloa kuin kotiin olisi saapunut; ja oli niin puhdasta, että metroasemien lattioilta oli voinut syödä.
Tunnen pari malesialaista opiskelijaa, jotka ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Lienee rasittavaa, kun me turistit pidämme heitä (siis malesialaisia) niin epäluotettavina. Mutta valitettava tosiasia lienee, että meillä oli omat turistitaksamme niin taksihinnoissa kuin bussilipuissa. Joukkoon (myös suomalaisiin) mahtuu niin monenlaista väkeä, että ihan varmasti suurin osa malesialaisista on mukavia, luotettavia ja ystävällisiä. Vastaavasti täytyy toivoa, etteivät esimerkiksi virolaiset ajattele kaikkien suomalaisten olevan idiootteja kännääjiä, joita vierailee todennäköisesti Tallinnassa aika paljon. Malesia lienee maana kovin vaihteleva: seuraavat kokemukset taitavat tulla ”paratiisisaari” Pulau Tiomanilta ja kesän vaellukselta Taman Negara –kansallispuistoon.
Vielä pohdintaa formulakisoista: on kieltämättä aikamoista kaksinaismoralistista käyttäytymistä yrittää elää ja puhua ympäristöystävällisesti ja sitten mennä katsomaan formulakisoja. Ajattelisin kuitenkin, että erilaiset kokemukset ovat lähes aina positiivinen juttu. Ajatukseni formuloiden suhteen eivät juuri muuttuneet: on aivan mieletöntä liikkua ympäri maailman parin tunnin ajon takia, kehittää ja testata autoja tolkuttomasti ja kuluttaa siten suunnattomasti luonnonvaroja ja vielä pilata ympäristöä. Vaikka olenkin kokemukseen tyytyväinen, on siitä riittävän huono omatunto ilman muiden ihmisten tuomitsemista ja muistuttamista.
Maanantaina oli odotusten mukainen kiireinen päivä. Aamulla yhdeksältä oli välikoe; olimme Singaporessa noin kuudelta aamulla. Koe oli onneksi open book, ja se meni suhteellisen hyvin. Illalla olisi elektroniikkajätteen kierrättämiseen liittyvän projektin esitys ja heti aamulla projektiryhmän kokous. Olin lupautunut esittämään meidän osuutemme, ensimmäinen englanninkielinen esitelmäni. Koska ryhmässämme oli yhdeksän henkilöä, olimme jakaneet vastuualueet varsin tarkasti, joten en ollut perehtynyt kovinkaan kunnolla muihin osa-alueisiin, joista minun piti kuitenkin kertoa. Esityksen miettiminen ei siis ollut kovin helppoa, varsinkin kun powerpoint –diat ja raportin olivat tehneet eri ihmiset, niin sisällöt eivät täysin vastanneet toisiaan. Väsyneenä työtehoni ei ollut kovin hyvä, joten en ehtinyt päivän aikana harjoittelemaan osuuttani asuntolan huoneeseen.
Näillä pohjustuksilla se meni loppujen lopuksi ihan yllättävän hyvin. Pienoinen ajan ylitys häiritsi hieman, mutta se oli pientä verrattuna joitamiin muihin puhujiin. Olin kuvitellut opiskelijoiden täällä suunnittelevan ja valmistelevan esityksiä viimeiseen asti, mutta kaikki ryhmät eivät niin tehneet. Kun päätimme muuttaa kierrätys-aiheemme elektroniikkajätteen kierrätykseksi, epäilin sen järkevyyttä, kun meille kerran oli annettu tietty aihe. Mutta miltei kaikki muutkin ryhmät olivat muuttaneet omaa aihettaan: ongelmajätteet -> kliiniset jätteet ym. Esityksiä oli varsin rattoisaa seurata, koska yleisö saattoi helposti nauraa hassuille sattumuksille tai esiintyjille. Suomessa ei koskaan naurettaisi, jos joku vaikka takeltelee sanoissaan tai tekee jotain hassua, mutta täällä se lienee normaalia.
Antillakin alkoi koulu, tosin tällä viikolla vasta orientaatioilla, jotka kuulemma osoittautuivat olevan paikallisten uusien opiskelijoiden tutustuttamiseksi toisiinsa. Siellä siis leikittiin laululeikkejä. No, jostain syystä Antti ei ole näinä muina päivinä kauhean ahkerasti siellä enää käynyt, varsinkin kun muita vaihtareita ei vielä näkynyt. Sen sijaan paikallisen levykaupan toinen myyjä on Tolkien ja suomi -fani. Haluaisi kuulemma oppia suomea, joka on ollut pohjana Tolkienin kehittämälle haltia-kielelle. Onneksi on äitiltä joululahjaksi saatu englanninkielinen Kalevala mukana. :)
Loppuun vielä kuva KL:n Lake Gardenseilta. Lisää kuvia luvassa space-tilassa, mutta ei aivan heti.
Matka meni hyvin, paljoa ei tarvinnut jonottaa. Radalla kiersi sisäisiä, ilmaisia busseja, jolla sitten matkustimme oikealle portille ja huomasimme olevamme perillä noin kaksi tuntia etuajassa. Istuskelimme varjossa nurmikolla, juttelimme ja odottelimme aika-ajojen alkua. Ihmisiä oli todella vähän, aivan yllättävän vähän; jopa pääkatsomon istumapaikkoja oli tyhjinä ja meidän hillstand –seisomapaikoilla oli muutaman kymmenen ihmistä.
Kun aika-ajot vihdoin alkoivat, meteli oli käsittämättömän kova ja autojen nopeus samoin. Tunnin verran autot ajoivat rataa ympäri, ja päätimme hankkia korvatulpat seuraavalle päivälle. Vaikka ihmisiä ei näyttänyt olevan kovinkaan paljoa, oli sisäisen bussin pysäkeille kohtuulliset jonot. Odottelimme tovin, kävelimme aiemmalle pysäkillä ja odottelimme lisää. Kun vihdoin pääsimme bussiin, kuuma-sana sai aivan uuden käsitteen. Bussissa oli periaatteessa ilmastointi, joka ei juuri toiminut, eikä ikkunoita saanut auki. Lämpötila bussin sisällä oli noin 60-80 astetta, eli kuten saunassa. Hikoilun määrä jotain aivan käsittämätöntä: sitä valui norona jopa käsivarsia ja jalkoja pitkin...
Siinä tilanteessa ei voinut enää kuin nauraa, vaikka noin 15 minuuttia kestänyt matka tuntui aika pitkältä. Mutta tuntuipahan ehkä noin 35 asteinen ulkoilma kerrankin ihanan viileältä! Sitten odottelemaan bussia takaisin KL:n. Matka sujui hyvin ja hostellilla pääsi onneksi suihkuun. Lähdettiin illalliselle kaupungin turisti-kadulle ja sitten nähtiin Saara ja Jouko jälleen. Yritettiin löytää jotain pubia tms. muttei niitä näyttänyt länsimaisten turistien suuresta määrästä huolimatta juuri olevan. Yksi löytyi ja siellä viihdyttiin noin yhteentoista.
Vielä ei ole kummallekaan mitään tautia ilmennyt, vaikkemme ruokien kanssa toimineet aivan suositusten mukaan. Kuorittuja ja pestyjä hedelmiä, jäitä, maitotuotteita, jäätelöä ja ei-aivan-kypsiä-kananmunia... Suomesta Antin / äitin & isän tuomat maitohappobakteerit olivat kuitenkin käytössä.
Taas käväistiin illalla hotellin katolla, koska siellä oli joka ilta ihmisiä viettämässä aikaa. Sunnuntaiksi oltiin sovittu treffit taas 10.30 olettaen ihmismäärän olevan huomattavasti lauantaita suurempi. Se osoittautui viisaaksi valinnaksi, koska jo tuolloin Aerobus-jonot olivat huikeat ja meidän bussimme lähti klo 12. Sekään ei ollut aivan itsestäänselvyys, koska bussien aikatauluista huolimatta niihin myytiin liikaa lippuja tai ostetun lipun lähtöaikaa ei bussiin noustessa tarkistettu. Siitä syystä hävettävän röyhkeä etuilu oli tarpeen paikan saamiseksi. Osa joutui seisomaan koko 70 km:n matkan radalle.
Päästyämme paikalle teimme erittäin fiksun ratkaisun ja ostimme paluuliput valmiiksi. Sitten sisäisellä bussilla oikealle portille. Nyt ihmismäärä oli yli kymmenkertainen edelliseen päivään verrattuna, mutta varjottomat istumapaikat löytyivät helposti. Siellä oli todella kuuma: sateenvarjot olivat koko ajan aurinkovarjoina, paikalla istuessa hikosi myös, nurmikko väreili kuumuudessa (Suomessa olen nähnyt vain asvaltin väreilevän) eikä laaksomaisella radalla juuri tuullut. Asvaltin pinnassa lämpötila oli kuulemma noin 48 astetta...
Ilmeisesti tv-helikopterit kiersivät ylhäällä, mutta meitä lienee ollut aika vaikea erottaa, koska aurinkovarjoiksi muuttuneista sateenvarjoista oli lähes mahdotonta luopua. Pienoinen Suomen lippu katkenneen ja teipatun vartensa varassa oli kuitenkin mukana. Korvatulpat korviin ja seuraamaan kisaa. Muutama ensimmäinen kierros oli ihan mielekästä, joku ajoi juuri ”meidän kurvin” kohdalla ulos, mutta loppuunsa seuraaminen oli aika tylsää. Varikkokäyntien vuoksi tilanteen seuraaminen oli lähes mahdotonta ja ei niiden autojen katsominen nyt niin hienoa ole (minusta).
Lämmittelykierros ennen starttia:
Lähdön jälkeen autojen tulo eka mutkaan:
Seurattiin kuitenkin kaikki 56 kierrosta, tosin kävin vessassa välillä. Radalla käytettäneen pohjavettä, jonka rautapitoisuus lienee huikea, koska vessaan tullut vesi oli aivan tumman ruskeata. Katsojina meidän alueella oli aika paljon muslimeita, naisilla / tytöillä pitkä hame (alla ehkä pitkät housut) pitkähihainen paita ja huivi hiusten suojana. On niillä oltava jokin hikoilunestogeeni!
Kisa kesti noin kaksi tuntia, mitään ihmeellistä ei tainnut tapahtua, Räikkönen oli kolmas. Sitten paluumatkalle: tällä kertaa päätettiin kävellä hien määrän minimoimiseksi. Matkaa oli muutama kilometri ja valmistauduttiin jonottamaan bussiin noin tunti ostamalla kylmät juomat. Mennessämme kadun yli pysäkille tyhjä bussi kaartoi juuri sinne ja livahdimme kadun puolelta etukautta ovelle ja valmiiksi ostettujen lippujen ansiosta pääsimme heti sisään. Aivan käsittämätön tuuri! Pihalla lähinnä lippujono näytti olevan tolkuttoman pitkä.
Liikenne sujui yllättävän jouhevasti, jonkin verran bussi seisoi ainoastaan tietullijonossa. Päästiin takaisin KL:n ennen seitsemää. Illallisen jälkeen hostellille suihkuun ja hakemaan siellä säilytyksessä olleita tavaroita. Sitten kuluttamaan aikaa Starbucks-kahvilaan, kun bussin lähtöön oli noin pari tuntia. Aika kului ihan hyvin, joten pääsimme vihdoin ottamaan selville lippujemme aitouden. Menimme merkitylle laiturille, jossa oli jokin eri bussi lähdössä. He katsoivat lippumme ja soittivat paikalle jonkin miehen. Hänen perässään lähdimme sitten kadulle; onneksi mukana oli myös toinen Singaporeen matkustava pariskunta. He eivät hätäilleet lainkaan ja arvelivat kadulla odottelun johtuvan liikenneruuhkista, joiden vuoksi bussi ei pääsisi helposti linja-autoasemalle. Mutta, bussi tuli vihdoin, tosin sen rekisterinumero oli eri kuin lipuissamme. Kuski vakuutti sen olevan menossa Singaporeen, ja lippumme kelpasivat vallan hyvin. Bussi oli ilmeisesti lähtenyt matkaan jostain kauempaa, koska se oli miltei täynnä nukkuvia ihmisiä, mutta meille neljälle oli juuri paikat (ei tietenkään lippuihin merkityt).
Vähän arvelutti vielä, että päädytäänkö Malesian ja Etelä-Thaimaan rajalle vai Singaporen puolelle, mutta päätin silti nukkua. Yhden pysähdyksen turvin päädyttiin Malesian raja-asemalle, josta selvittiin nopeasti läpi, koska meillä ei ollut mitään tullattavaa. Sitten sillan yli Singaporen puolelle. Oli kyllä mukava päästä takaisin Singaporeen, hieman kuin Venäjältä Suomeen tulisi.
Loistava reissu, kannatti ehdottomasti tehdä. Formula-fania minusta ei kyllä tullut, mutta kokemuksena reissu oli ihan hyvä. KL kaupunkina ei ollut kovinkaan mukava, liikenne oli todella kaoottista, keskusta-alueetkin olivat aika rähjäisiä; saattaisi siellä tulla helpommin koti-ikävä kuin kovin länsimaisessa Singaporessa. Matti-serkku oli kunnioitettavasti puoli vuotta KL:ssä vaihdossa ja osuvasti kuvasi Singaporeen tuloa kuin kotiin olisi saapunut; ja oli niin puhdasta, että metroasemien lattioilta oli voinut syödä.
Tunnen pari malesialaista opiskelijaa, jotka ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Lienee rasittavaa, kun me turistit pidämme heitä (siis malesialaisia) niin epäluotettavina. Mutta valitettava tosiasia lienee, että meillä oli omat turistitaksamme niin taksihinnoissa kuin bussilipuissa. Joukkoon (myös suomalaisiin) mahtuu niin monenlaista väkeä, että ihan varmasti suurin osa malesialaisista on mukavia, luotettavia ja ystävällisiä. Vastaavasti täytyy toivoa, etteivät esimerkiksi virolaiset ajattele kaikkien suomalaisten olevan idiootteja kännääjiä, joita vierailee todennäköisesti Tallinnassa aika paljon. Malesia lienee maana kovin vaihteleva: seuraavat kokemukset taitavat tulla ”paratiisisaari” Pulau Tiomanilta ja kesän vaellukselta Taman Negara –kansallispuistoon.
Vielä pohdintaa formulakisoista: on kieltämättä aikamoista kaksinaismoralistista käyttäytymistä yrittää elää ja puhua ympäristöystävällisesti ja sitten mennä katsomaan formulakisoja. Ajattelisin kuitenkin, että erilaiset kokemukset ovat lähes aina positiivinen juttu. Ajatukseni formuloiden suhteen eivät juuri muuttuneet: on aivan mieletöntä liikkua ympäri maailman parin tunnin ajon takia, kehittää ja testata autoja tolkuttomasti ja kuluttaa siten suunnattomasti luonnonvaroja ja vielä pilata ympäristöä. Vaikka olenkin kokemukseen tyytyväinen, on siitä riittävän huono omatunto ilman muiden ihmisten tuomitsemista ja muistuttamista.
Maanantaina oli odotusten mukainen kiireinen päivä. Aamulla yhdeksältä oli välikoe; olimme Singaporessa noin kuudelta aamulla. Koe oli onneksi open book, ja se meni suhteellisen hyvin. Illalla olisi elektroniikkajätteen kierrättämiseen liittyvän projektin esitys ja heti aamulla projektiryhmän kokous. Olin lupautunut esittämään meidän osuutemme, ensimmäinen englanninkielinen esitelmäni. Koska ryhmässämme oli yhdeksän henkilöä, olimme jakaneet vastuualueet varsin tarkasti, joten en ollut perehtynyt kovinkaan kunnolla muihin osa-alueisiin, joista minun piti kuitenkin kertoa. Esityksen miettiminen ei siis ollut kovin helppoa, varsinkin kun powerpoint –diat ja raportin olivat tehneet eri ihmiset, niin sisällöt eivät täysin vastanneet toisiaan. Väsyneenä työtehoni ei ollut kovin hyvä, joten en ehtinyt päivän aikana harjoittelemaan osuuttani asuntolan huoneeseen.
Näillä pohjustuksilla se meni loppujen lopuksi ihan yllättävän hyvin. Pienoinen ajan ylitys häiritsi hieman, mutta se oli pientä verrattuna joitamiin muihin puhujiin. Olin kuvitellut opiskelijoiden täällä suunnittelevan ja valmistelevan esityksiä viimeiseen asti, mutta kaikki ryhmät eivät niin tehneet. Kun päätimme muuttaa kierrätys-aiheemme elektroniikkajätteen kierrätykseksi, epäilin sen järkevyyttä, kun meille kerran oli annettu tietty aihe. Mutta miltei kaikki muutkin ryhmät olivat muuttaneet omaa aihettaan: ongelmajätteet -> kliiniset jätteet ym. Esityksiä oli varsin rattoisaa seurata, koska yleisö saattoi helposti nauraa hassuille sattumuksille tai esiintyjille. Suomessa ei koskaan naurettaisi, jos joku vaikka takeltelee sanoissaan tai tekee jotain hassua, mutta täällä se lienee normaalia.
Antillakin alkoi koulu, tosin tällä viikolla vasta orientaatioilla, jotka kuulemma osoittautuivat olevan paikallisten uusien opiskelijoiden tutustuttamiseksi toisiinsa. Siellä siis leikittiin laululeikkejä. No, jostain syystä Antti ei ole näinä muina päivinä kauhean ahkerasti siellä enää käynyt, varsinkin kun muita vaihtareita ei vielä näkynyt. Sen sijaan paikallisen levykaupan toinen myyjä on Tolkien ja suomi -fani. Haluaisi kuulemma oppia suomea, joka on ollut pohjana Tolkienin kehittämälle haltia-kielelle. Onneksi on äitiltä joululahjaksi saatu englanninkielinen Kalevala mukana. :)
Loppuun vielä kuva KL:n Lake Gardenseilta. Lisää kuvia luvassa space-tilassa, mutta ei aivan heti.
Wednesday, April 11, 2007
Kuala Lumpur I
Bussiliput Singaporesta KL:ään ostettiin edellisen viikon perjantaina, jolloin niitä oli enää kovin vähän jäljellä. Sen vuoksi Antin kanssa otettiin liput torstai-aamuksi ja Saara & Jouko perjantai-illaksi. Tiistaina huomasin, että Environmental Technology –kurssin luennoitsija oli laittanut kotitehtävän nettiin, ja sen palautuspäiväksi lauantain.
Tiistai-iltana kävimme Raffles-hotellissa katsomassa Oliver Twist –näytelmän. Hienoissa puitteissa loistava näytelmä! Näyttelijäporukka oli kiertävä englantilainen teatteri ja tapahtumasta Singaporessa vastasi National Youth Achiement Award Council. Näytelmän jälkeen käytiin drinkeillä hotellin sisäpihalla: minulle Tequila sunrise ja Antille Bloody Mary. Singapore sling –kerta päätettiin säästää samaisen hotellin Ballroom-ravintolaan.
Takaisin koulujuttuihin. Tehtävä näytti alkulukemisella niin vaikealta ja aika niin vähäiseltä, että päätin pyytää proffalta sähköpostilla lisäaikaa. Sitä ei kuitenkaan ensin herunut ja sen lisäksi tuli tieto (keskiviikkona), että seuraavan päivän luennot olisivat pakolliset. Kyllä raivostutti, mutta yritin ystävällisesti vastata, etten nyt valitettavasti pysty muuttamaan Malesian matkaa ja kysyin mahdollisista korvaavista tehtävistä. Tässä välissä hän oli laittanut koko kurssille viestin, että huomisen luennot ovat muuten pakollisia. Ajoissa ilmoitettu… Tilanne päättyi siten, että hän laittoi minulle sähköpostilla, että ”yleensä opiskelijat käyvät luennoilla” ja että sain lisäaikaa maanantai-illalle. Mutta se lisäaika ei auttanut, koska maanantai tulisi olemaan (ja olikin) hyvin kiireinen päivä. Kävin koululla ennen luentoja katsomassa pari kaavaa kurssin kirjasta, joiden avulla sain sitten tehtävän tehtyä (se osoittautui aika helpoksi, tai tein sen ainakin aika helpolla tavalla). Tein sen siis keskiviikkona ja kirjoitin koneella puhtaaksi illalla myöhään. Matkajärjestelyille ja pakkailuille jäi siis ajateltua vähemmän aikaa.
Matkaan joka tapauksessa lähdettiin torstaina aamulla siten, että oltiin täällä lähellä sijaitsevalla bussiasemalla klo 7. Bussi lähti aikataulun mukaan noin 7.30 ja meitä matkustajia oli äärettömän hienossa bussissa noin 12. Täällä bussilla matkustaminen Malesiaan on ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan paras vaihtoehto, koska bussit ovat väljiä ja mukavia pitkän matkan busseja. Koska tämä oli jotain exclusive-luokkaa, jokaiselle oli oma monitori, jolla pystyi pelaamaan tietokonepelejä tai katsomaan elokuvia. Mutta, vessoja ei näissä busseissa ole lainkaan, joten pysähdyimme matkalla KL:ään kahdesti.
Matka sujui vallan hyvin, rajalla oli hiljaista ja taas tuli lisäleima passiin. Nukuin pääosan matkasta, Antti katseli maisemia ja leffaa. KL:ään tulo oli aika sekava, koska emme oikein tienneet, minne meidät lopulta jätetään. Päätepysäkki osoittautui kadun varreksi, joka myöhemmin osoittautui olevan suurimman linja-autoaseman vieressä. Vähän harhailtuamme lähdimme ostamaan paluulippuja Singaporeen jonkin paikallisen miehen mukana. Tilanne oli varsin epäilyttävä, koska liput kirjoitettiin vain jollekin ”virallisen” näköiselle paperille ja niitä oli myymässä kaksi miestä, joista toinen puhui radiopuhelimeen. Saimme liput, joissa oli paikkanumerot sekä lähtölaiturin numero 40 Malesian ringetillä (10e). Sgp-kl lipuista maksoimme 40 S$ eli 20 €.
Sitten suuntasimme ulos linja-autoasemalta tarkoituksena etsiä hostelli, josta olimme varanneet huoneen. Kadulla karttaa kaivaessa paikallinen mies tuli antamaan meille lapun jostain hostellista ja tarjoutui saattamaan meidät sinne. No, sehän oli se hostelli, josta meillä oli huoneet... Muutoin emme varmasti olisi menneet siihen hostelliin. :) Paikka löytyi varsin vaivatta, kunhan oli ensin selvinnyt muutamasti kadun ylityksestä.
Kirjoitettiin nimemme isoon kirjaan ja maksettiin yhteensä noin 120 ringettiä (30e) kolmesta yöstä kahden hengen huoneessa. Hostelli oli Chinatownissa ja ensinäkemältä se vaikutti aika rähjäiseltä. Mutta riittävän siistiksi, kotoisaksi ja ötököttömäksi se kuitenkin osoittautui. Huoneemme oli ikkunallinen ja tilava, ei ilmastoitu, mutta tuuletin oli katossa. Suihkut ja vessat olivat yhteiset ja katolla oli oleskelutila. Paikan nimi oli Traveller’s home, voidaan suositella! :)
Torstai-iltapäivä / -ilta käytettiin käveleskellen nähtävyyksien katseluun. Ihan ensin mentiin syömään aika länsimaisen näköiseen kahvilaan. Antti tilasi prawn mee, joka oli tulinen, katkarapuinen ja nuudelinen soppa. Minua alkaa nuudelit vähitellen kyllästyttää, joten kana ja ranskalaiset olivat hyvä vaihtoehto. Käytiin Central marketissa, jossa myytiin aivan ihania batiikki-kangas-tuotteita. Ostin tosi kivan kietaisuhameen. Tinkiminen kuuluu asiaan, mutta oli hieman vaikea sanoa 28 ringettiä olevan liian kallis hinta hameesta... KL:n läpi virtaa joki, mutta se oli todella pieni ja likainen. Käytiin Merdeka squarella ja sen vieressä olevan valtavan moskeijan ulkopuolella, joka valitettavasti oli jo kiinni. Chinatownissa pysähdyttiin vielä oluelle / guava –mehulle. Sitten väsyneenä hostellille, jossa käytiin vielä ihmettelemässä elämää katolla.
Perjantaina piti herätä aikaisin, koska tarkoitus oli mennä Petronas tower kaksoistornit yhdistävälle sillalle. Väsytti kuitenkin aika paljon, joten nouseminen ei ollut aivan niin tehokasta. Hostellin katolla oli tarjolla aamupalaksi paahtoleipää ja kahvia. Sen jälkeen käytiin linja-autoasemalla uudelleen tiedustelemassa lippujen mahdollista aitoutta. Meidän kysymystä ei oikein ymmärretty, mutta päätettiin luottaa niiden aitouteen, koska lippujen myynti näytti tapahtuvan ei-niin-virallisesti. Muidenkin bussiyhtiöiden lippuja myytiin tiskien ulkopuolella radiopuhelimeen puhuen. Vähän jännitystä elämään... :)
Sitten käveltiin metroasemalle tavoitteena mennä metrolla Petronas torneille. Se ei ollut aivan niin yksinkertaista, koska KL:ssä on noin viisi erilaista metro- / ratikka- / monorail-systeemiä. Jokaisella on omat reittikartat ja omat liput ja omat asemat, tosin jotkin asemista ovat risteysasemia. Meidän kulkuneuvomme oli ihan oikea metro ja sinne selviydyttiin suhteellisen helposti. Jäätiin pois KLCC-pysäkillä, josta päädyttiin valtavaan ostoskeskukseen. Sieltä etsittiin tie ylös ja jo aulassa alkoi vaikuttaa siltä, että olimme löytäneet oikean rakennuksen. Petronas tornien alakerrokset (noin kuusi) ovat ostoskeskusta.
Kello oli noin puoli kymmenen ja huhujen perusteella lippuja sillalle saisi vain aikaisin aamulla, mutta päätettiin silti käydä katsomassa tilanne. Se kannatti, koska saatiin liput sillalle 17.45. Ideana oli siis se, että pääsymaksua ei ollut, mutta turistien paljouden vuoksi jokaiselle päivälle jaettiin lippuja 15 minuutin välein niin kauan kuin lippuja riittää. Tämän jälkeen kierreltiin ostarissa. Sitten päätettiin mennä käymään Lake Gardens – puistossa. Sinne oli matkaa muutama kilometri, eikä julkisilla oikein päässyt lähelle, niin päätettiin mennä taksilla.
Matkaa tosissaan oli suhteellisen vähän, mutta silti meiltä perittiin 20 ringettiä (5e). Kuulostaa halvalta, mutta siinä oli epäilemättä mukana turistikerroin, koska Singaporessa vastaava matka olisi ollut ehkä halvempi / saman hintainen ja Malesian hintataso on paljon alempi kuin Singaporen. Taksikuski osasi kuitenkin hyvin Englantia ja kyseli asioita Suomesta. Kerrottiin mm. vuodenajoista, pimeydestä ym. Pimeydestä kertominen johti masentuneisuudesta puhumiseen, jonka jälkeen taksikuski kysyi, että Suomessahan tehdään paljon itsemurhia. No näinhän se menee, ei me siihen muuta voitu sanoa. Taksikuskin ratkaisu ongelmaan olisi sellainen, että hallituksen pitäisi yrittää estää näitä itsemurhia esim. valistuksella. Kommentti kuvannee aasialaisten asennetta aika hyvin siitä, että hallitus huolehtii ja hoitaa. Singaporessa varsinkin maan hallitus on selvästi päättänyt, mikä on hyvää ja mitä huonoa (esim. purkka) ja sen lisäksi kaikesta on ohjeistusta. Yritin selittää, että Suomessa on ideana se, että hallitus takaa jokaiselle kansalaiselle yhtäläisen mahdollisuuden saada hyvä elämä. Mutta jotain vastuuta omasta elämästä jää myös yksilöille / kansalaisille.
Mielenkiintoisen taksimatkan jälkeen päädyttiin perhospuutarhaan, johon lopulta uskaltauduin pitkähkön suostuttelun jälkeen. En noista ötököistä niin tykkää... Puutarha oli kuitenkin ihan hyvä ja siellä oli myös kilpikonnia ja kaloja. Perhoset olivat hienoja. Sen jälkeen oli näytteillä erilaisia hyönteisiä, joiden katselu jäi minulta aika vähäiseksi, mutta Antti tarkkaili niitä minunkin puolesta. Täältä lähdettiin sitten kävelemään, vaikka yleensä puutarhassa ehkä ajettaisiin autolla / taksilla paikasta toiseen. KL:ssä oli aika todella kuuma, muutaman asteen kuumempi kuin Singaporessa. Sinagporessa meri ja tuuli viilentänee ilmastoa juuri sen pari astetta.
Käveltiin sellaisen pienen järven rantaan. Matkalla nähtiin hääpari, josta otettiin kuvia ja ihmeteltiin kuinka he kykenevät olemaan puvuissa (miehellä musta puku takin kanssa) sellaisessa säässä. Järven rannalta lähdettiin Malesian kansallismuseoon lähinnä ilmastoinnin ja taksin toivossa. Matkalla nähtiin suurehko, yli metrin mittainen, varaani, joka livisti tietysti meitä piiloon. Se oli kyllä aika suloinen ja hauska, mutta ei jääty häiritsemään sitä liiaksi.
Museossa oli pari kouluryhmää yhtä aikaa ja oppilaille me (tai pitkä, laiha ja pitkähiuksinen Antti) taisi olla myös jonkinasteinen nähtävyys. Museo oli hyvä: siellä kerrottiin ihmisten elämästä, kulttuurista ja taiteesta. Sieltä mentiin parkkipaikalle odottamaan taksia. Sitä tosin tarjottiin meille heti, kun länsimaiset turistit saapuivat. Kun lähdettiin seuraamaan taksia tarjonnutta miestä, päädyttiin parkkipaikalla olleen yksityisauton luokse. Päätettiin olla menemättä yksityisauto-taksiin. Onneksi ei kovin kauaa tarvinnut odotella, kun ”virallinen” taksi saapui ja kuski sanoi tietävänsä kyytiä tarjonneen miehen. Saattoi myös hieman pelotella kertoessaan, että sellaiseen kyytiin meneminen voi olla vaarallista.
Takaisin Petronas torneille ja syömään food courtiin. Kauaa ei enää tarvinnut odotella sillalle pääsyä. Tilaisuus alkoi siten, että meidät noin 20 henkeä laitettiin pienehköön auditorioon katsomaan propaganda 3D-filmiä. Saatiin ”taikasilmälasit”, joiden avulla filmin kuva näytti oikeasti kolmiulotteiselta. Filmi ei oikein soveltunut meille eurooppalaisille sen selvän propagandamaisuuden vuoksi. Antin kanssa naureskeltiin filmin alussa, kun siinä kerrottiin, miten hellästi ja hyvin Petronas-öljy-yhtiö ottaa puhtaan öljynsä meren pohjasta. Lopussa kerrottiin juhlavasti tornien rakentamisesta.
Petronas twin towers on siis Malesian kansallisen Petronas-öljy-yhtiön päämaja. Yhtiö sponsoroi BMW-Sauber F1-tallia ja vastaa aika suurelta osin Malesian GP:n järjestämisestä. Silta oli 41. kerroksessa ja sinne mentiin hissillä. Sillalla vietettiin noin 10 minuuttia lähinnä kuvia ottaen. Sitten takaisin alas. Ihan hienot näkymät. Mutta vähän ikävä ajatella, että öljytuloilla rakennetaan hillittömän kallis ja valtavan suuri pilvenpiirtäjä ja tuetaan F1-”urheilua”.
Vielä hieman shoppailua; Antille löytyi kaksi hyvää paitaa. Sitten lähdettiin kävellen hostellille. Matkaa oli pari kilometriä ja pimeä oli jo tullut, mutta käveleskeleminen oli ihan mukavaa. Bongattiin matkalla Hard Rock Cafe, jossa käytiin pikaisesti. Siellä oli kaksi suomalaista formulaturistia (toisella joukkuepaita Sokos hotel –mainoksineen) malesialaisten ”tyttöystävien” kanssa. Hard rock cafe -paidan hinta olisi ollut 70 ringettiä, mutta se jäi ostamatta.
Takaisin hostellille päästyämme kuultiin, että katolla on ”bileet”. Käytiin toki katsomassa tilanne, viihdyttiin siellä noin tunti ja syötiin ilmaista ja erinomaista ruokaa. Taidan jatkaa seuraavista päivistä myöhemmin.
Tiistai-iltana kävimme Raffles-hotellissa katsomassa Oliver Twist –näytelmän. Hienoissa puitteissa loistava näytelmä! Näyttelijäporukka oli kiertävä englantilainen teatteri ja tapahtumasta Singaporessa vastasi National Youth Achiement Award Council. Näytelmän jälkeen käytiin drinkeillä hotellin sisäpihalla: minulle Tequila sunrise ja Antille Bloody Mary. Singapore sling –kerta päätettiin säästää samaisen hotellin Ballroom-ravintolaan.
Takaisin koulujuttuihin. Tehtävä näytti alkulukemisella niin vaikealta ja aika niin vähäiseltä, että päätin pyytää proffalta sähköpostilla lisäaikaa. Sitä ei kuitenkaan ensin herunut ja sen lisäksi tuli tieto (keskiviikkona), että seuraavan päivän luennot olisivat pakolliset. Kyllä raivostutti, mutta yritin ystävällisesti vastata, etten nyt valitettavasti pysty muuttamaan Malesian matkaa ja kysyin mahdollisista korvaavista tehtävistä. Tässä välissä hän oli laittanut koko kurssille viestin, että huomisen luennot ovat muuten pakollisia. Ajoissa ilmoitettu… Tilanne päättyi siten, että hän laittoi minulle sähköpostilla, että ”yleensä opiskelijat käyvät luennoilla” ja että sain lisäaikaa maanantai-illalle. Mutta se lisäaika ei auttanut, koska maanantai tulisi olemaan (ja olikin) hyvin kiireinen päivä. Kävin koululla ennen luentoja katsomassa pari kaavaa kurssin kirjasta, joiden avulla sain sitten tehtävän tehtyä (se osoittautui aika helpoksi, tai tein sen ainakin aika helpolla tavalla). Tein sen siis keskiviikkona ja kirjoitin koneella puhtaaksi illalla myöhään. Matkajärjestelyille ja pakkailuille jäi siis ajateltua vähemmän aikaa.
Matkaan joka tapauksessa lähdettiin torstaina aamulla siten, että oltiin täällä lähellä sijaitsevalla bussiasemalla klo 7. Bussi lähti aikataulun mukaan noin 7.30 ja meitä matkustajia oli äärettömän hienossa bussissa noin 12. Täällä bussilla matkustaminen Malesiaan on ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan paras vaihtoehto, koska bussit ovat väljiä ja mukavia pitkän matkan busseja. Koska tämä oli jotain exclusive-luokkaa, jokaiselle oli oma monitori, jolla pystyi pelaamaan tietokonepelejä tai katsomaan elokuvia. Mutta, vessoja ei näissä busseissa ole lainkaan, joten pysähdyimme matkalla KL:ään kahdesti.
Matka sujui vallan hyvin, rajalla oli hiljaista ja taas tuli lisäleima passiin. Nukuin pääosan matkasta, Antti katseli maisemia ja leffaa. KL:ään tulo oli aika sekava, koska emme oikein tienneet, minne meidät lopulta jätetään. Päätepysäkki osoittautui kadun varreksi, joka myöhemmin osoittautui olevan suurimman linja-autoaseman vieressä. Vähän harhailtuamme lähdimme ostamaan paluulippuja Singaporeen jonkin paikallisen miehen mukana. Tilanne oli varsin epäilyttävä, koska liput kirjoitettiin vain jollekin ”virallisen” näköiselle paperille ja niitä oli myymässä kaksi miestä, joista toinen puhui radiopuhelimeen. Saimme liput, joissa oli paikkanumerot sekä lähtölaiturin numero 40 Malesian ringetillä (10e). Sgp-kl lipuista maksoimme 40 S$ eli 20 €.
Sitten suuntasimme ulos linja-autoasemalta tarkoituksena etsiä hostelli, josta olimme varanneet huoneen. Kadulla karttaa kaivaessa paikallinen mies tuli antamaan meille lapun jostain hostellista ja tarjoutui saattamaan meidät sinne. No, sehän oli se hostelli, josta meillä oli huoneet... Muutoin emme varmasti olisi menneet siihen hostelliin. :) Paikka löytyi varsin vaivatta, kunhan oli ensin selvinnyt muutamasti kadun ylityksestä.
Kirjoitettiin nimemme isoon kirjaan ja maksettiin yhteensä noin 120 ringettiä (30e) kolmesta yöstä kahden hengen huoneessa. Hostelli oli Chinatownissa ja ensinäkemältä se vaikutti aika rähjäiseltä. Mutta riittävän siistiksi, kotoisaksi ja ötököttömäksi se kuitenkin osoittautui. Huoneemme oli ikkunallinen ja tilava, ei ilmastoitu, mutta tuuletin oli katossa. Suihkut ja vessat olivat yhteiset ja katolla oli oleskelutila. Paikan nimi oli Traveller’s home, voidaan suositella! :)
Torstai-iltapäivä / -ilta käytettiin käveleskellen nähtävyyksien katseluun. Ihan ensin mentiin syömään aika länsimaisen näköiseen kahvilaan. Antti tilasi prawn mee, joka oli tulinen, katkarapuinen ja nuudelinen soppa. Minua alkaa nuudelit vähitellen kyllästyttää, joten kana ja ranskalaiset olivat hyvä vaihtoehto. Käytiin Central marketissa, jossa myytiin aivan ihania batiikki-kangas-tuotteita. Ostin tosi kivan kietaisuhameen. Tinkiminen kuuluu asiaan, mutta oli hieman vaikea sanoa 28 ringettiä olevan liian kallis hinta hameesta... KL:n läpi virtaa joki, mutta se oli todella pieni ja likainen. Käytiin Merdeka squarella ja sen vieressä olevan valtavan moskeijan ulkopuolella, joka valitettavasti oli jo kiinni. Chinatownissa pysähdyttiin vielä oluelle / guava –mehulle. Sitten väsyneenä hostellille, jossa käytiin vielä ihmettelemässä elämää katolla.
Perjantaina piti herätä aikaisin, koska tarkoitus oli mennä Petronas tower kaksoistornit yhdistävälle sillalle. Väsytti kuitenkin aika paljon, joten nouseminen ei ollut aivan niin tehokasta. Hostellin katolla oli tarjolla aamupalaksi paahtoleipää ja kahvia. Sen jälkeen käytiin linja-autoasemalla uudelleen tiedustelemassa lippujen mahdollista aitoutta. Meidän kysymystä ei oikein ymmärretty, mutta päätettiin luottaa niiden aitouteen, koska lippujen myynti näytti tapahtuvan ei-niin-virallisesti. Muidenkin bussiyhtiöiden lippuja myytiin tiskien ulkopuolella radiopuhelimeen puhuen. Vähän jännitystä elämään... :)
Sitten käveltiin metroasemalle tavoitteena mennä metrolla Petronas torneille. Se ei ollut aivan niin yksinkertaista, koska KL:ssä on noin viisi erilaista metro- / ratikka- / monorail-systeemiä. Jokaisella on omat reittikartat ja omat liput ja omat asemat, tosin jotkin asemista ovat risteysasemia. Meidän kulkuneuvomme oli ihan oikea metro ja sinne selviydyttiin suhteellisen helposti. Jäätiin pois KLCC-pysäkillä, josta päädyttiin valtavaan ostoskeskukseen. Sieltä etsittiin tie ylös ja jo aulassa alkoi vaikuttaa siltä, että olimme löytäneet oikean rakennuksen. Petronas tornien alakerrokset (noin kuusi) ovat ostoskeskusta.
Kello oli noin puoli kymmenen ja huhujen perusteella lippuja sillalle saisi vain aikaisin aamulla, mutta päätettiin silti käydä katsomassa tilanne. Se kannatti, koska saatiin liput sillalle 17.45. Ideana oli siis se, että pääsymaksua ei ollut, mutta turistien paljouden vuoksi jokaiselle päivälle jaettiin lippuja 15 minuutin välein niin kauan kuin lippuja riittää. Tämän jälkeen kierreltiin ostarissa. Sitten päätettiin mennä käymään Lake Gardens – puistossa. Sinne oli matkaa muutama kilometri, eikä julkisilla oikein päässyt lähelle, niin päätettiin mennä taksilla.
Matkaa tosissaan oli suhteellisen vähän, mutta silti meiltä perittiin 20 ringettiä (5e). Kuulostaa halvalta, mutta siinä oli epäilemättä mukana turistikerroin, koska Singaporessa vastaava matka olisi ollut ehkä halvempi / saman hintainen ja Malesian hintataso on paljon alempi kuin Singaporen. Taksikuski osasi kuitenkin hyvin Englantia ja kyseli asioita Suomesta. Kerrottiin mm. vuodenajoista, pimeydestä ym. Pimeydestä kertominen johti masentuneisuudesta puhumiseen, jonka jälkeen taksikuski kysyi, että Suomessahan tehdään paljon itsemurhia. No näinhän se menee, ei me siihen muuta voitu sanoa. Taksikuskin ratkaisu ongelmaan olisi sellainen, että hallituksen pitäisi yrittää estää näitä itsemurhia esim. valistuksella. Kommentti kuvannee aasialaisten asennetta aika hyvin siitä, että hallitus huolehtii ja hoitaa. Singaporessa varsinkin maan hallitus on selvästi päättänyt, mikä on hyvää ja mitä huonoa (esim. purkka) ja sen lisäksi kaikesta on ohjeistusta. Yritin selittää, että Suomessa on ideana se, että hallitus takaa jokaiselle kansalaiselle yhtäläisen mahdollisuuden saada hyvä elämä. Mutta jotain vastuuta omasta elämästä jää myös yksilöille / kansalaisille.
Mielenkiintoisen taksimatkan jälkeen päädyttiin perhospuutarhaan, johon lopulta uskaltauduin pitkähkön suostuttelun jälkeen. En noista ötököistä niin tykkää... Puutarha oli kuitenkin ihan hyvä ja siellä oli myös kilpikonnia ja kaloja. Perhoset olivat hienoja. Sen jälkeen oli näytteillä erilaisia hyönteisiä, joiden katselu jäi minulta aika vähäiseksi, mutta Antti tarkkaili niitä minunkin puolesta. Täältä lähdettiin sitten kävelemään, vaikka yleensä puutarhassa ehkä ajettaisiin autolla / taksilla paikasta toiseen. KL:ssä oli aika todella kuuma, muutaman asteen kuumempi kuin Singaporessa. Sinagporessa meri ja tuuli viilentänee ilmastoa juuri sen pari astetta.
Käveltiin sellaisen pienen järven rantaan. Matkalla nähtiin hääpari, josta otettiin kuvia ja ihmeteltiin kuinka he kykenevät olemaan puvuissa (miehellä musta puku takin kanssa) sellaisessa säässä. Järven rannalta lähdettiin Malesian kansallismuseoon lähinnä ilmastoinnin ja taksin toivossa. Matkalla nähtiin suurehko, yli metrin mittainen, varaani, joka livisti tietysti meitä piiloon. Se oli kyllä aika suloinen ja hauska, mutta ei jääty häiritsemään sitä liiaksi.
Museossa oli pari kouluryhmää yhtä aikaa ja oppilaille me (tai pitkä, laiha ja pitkähiuksinen Antti) taisi olla myös jonkinasteinen nähtävyys. Museo oli hyvä: siellä kerrottiin ihmisten elämästä, kulttuurista ja taiteesta. Sieltä mentiin parkkipaikalle odottamaan taksia. Sitä tosin tarjottiin meille heti, kun länsimaiset turistit saapuivat. Kun lähdettiin seuraamaan taksia tarjonnutta miestä, päädyttiin parkkipaikalla olleen yksityisauton luokse. Päätettiin olla menemättä yksityisauto-taksiin. Onneksi ei kovin kauaa tarvinnut odotella, kun ”virallinen” taksi saapui ja kuski sanoi tietävänsä kyytiä tarjonneen miehen. Saattoi myös hieman pelotella kertoessaan, että sellaiseen kyytiin meneminen voi olla vaarallista.
Takaisin Petronas torneille ja syömään food courtiin. Kauaa ei enää tarvinnut odotella sillalle pääsyä. Tilaisuus alkoi siten, että meidät noin 20 henkeä laitettiin pienehköön auditorioon katsomaan propaganda 3D-filmiä. Saatiin ”taikasilmälasit”, joiden avulla filmin kuva näytti oikeasti kolmiulotteiselta. Filmi ei oikein soveltunut meille eurooppalaisille sen selvän propagandamaisuuden vuoksi. Antin kanssa naureskeltiin filmin alussa, kun siinä kerrottiin, miten hellästi ja hyvin Petronas-öljy-yhtiö ottaa puhtaan öljynsä meren pohjasta. Lopussa kerrottiin juhlavasti tornien rakentamisesta.
Petronas twin towers on siis Malesian kansallisen Petronas-öljy-yhtiön päämaja. Yhtiö sponsoroi BMW-Sauber F1-tallia ja vastaa aika suurelta osin Malesian GP:n järjestämisestä. Silta oli 41. kerroksessa ja sinne mentiin hissillä. Sillalla vietettiin noin 10 minuuttia lähinnä kuvia ottaen. Sitten takaisin alas. Ihan hienot näkymät. Mutta vähän ikävä ajatella, että öljytuloilla rakennetaan hillittömän kallis ja valtavan suuri pilvenpiirtäjä ja tuetaan F1-”urheilua”.
Vielä hieman shoppailua; Antille löytyi kaksi hyvää paitaa. Sitten lähdettiin kävellen hostellille. Matkaa oli pari kilometriä ja pimeä oli jo tullut, mutta käveleskeleminen oli ihan mukavaa. Bongattiin matkalla Hard Rock Cafe, jossa käytiin pikaisesti. Siellä oli kaksi suomalaista formulaturistia (toisella joukkuepaita Sokos hotel –mainoksineen) malesialaisten ”tyttöystävien” kanssa. Hard rock cafe -paidan hinta olisi ollut 70 ringettiä, mutta se jäi ostamatta.
Takaisin hostellille päästyämme kuultiin, että katolla on ”bileet”. Käytiin toki katsomassa tilanne, viihdyttiin siellä noin tunti ja syötiin ilmaista ja erinomaista ruokaa. Taidan jatkaa seuraavista päivistä myöhemmin.
Wednesday, April 4, 2007
Malesiaan
Huomenna aamulla on lähtö, pakkaukset suunnilleen suoritettu ja kaikki muutenkin toivottavasti kunnossa. Malesiassa on käytössä sitten Suomen liittymä, koska prepaid-liittymä ei kuulema toimi siellä. Nyt alkuviikostakin on tapahtunut kaikkea mukavaa, mutta yritän hieman kirjoitella niistäkin ensi viikolla, koska nyt on jo niin myöhä.
Saimme vihdoinkin avaimen postilaatikkoon, joten nyt saamme meille tulevat postit. Osoitteemme on:
20 A Hamilton road
Singapore 209190
Postia odotellessa! :) Kannattaa infota meitä lähetyksistä, niin osaamme niitä myös kaivata.
Saimme vihdoinkin avaimen postilaatikkoon, joten nyt saamme meille tulevat postit. Osoitteemme on:
20 A Hamilton road
Singapore 209190
Postia odotellessa! :) Kannattaa infota meitä lähetyksistä, niin osaamme niitä myös kaivata.
Sunday, April 1, 2007
Kiertelyä kaupungissa ja tuparit
Lauantaiaamuna mentiin Little Indiaan, joka tässä aivan vieressä: Thaipusam-lähtötemppelille pääsi kävellen noin 15 minuutissa. Tämä meidän asuinalueemme on jotenkin kovin aidon Aasian oloista, eikä niin laitettua kuin Singaporen keskusta ja ehkä muutkin alueet. Mukava nähdä tästä kaupungista / maasta niin monta puolta. Aamiaiseksi söimme naan-leipaa currykastikkeella sekä mangolasset ja Antti vielä lisäksi kanaa (tikka). Sen jälkeen menimmekin Mustafa-ostoskeskukseen. Suomessa Antille ei oikein tahdo löytyä vaatteita tai vaihtoehtoisesti ehdottoman pakon puuttuessa niiden etsiminen ei kiinnosta.
Mustafasta löytyi helposti kaksi kivaa paitaa sekä kahdet kivat shortsit! Nämä löytyivät hienommasta osasta Mustafaa. Kävimme kiertämässä halpis-osionkin läpi. Se oli aivan valtava ja siellä myytiin aivan käsittämättömiä määriä tavaraa. Löytyi sieltä lompakko sekä ruokaa. Tosin olutta ei tavaratalosta saanut. Muita länsimaalaisia ei juuri näkynyt, mutta ei niitä tällä alueella muutoinkaan liiaksi pyöri.
Sitten taas eri reittiä kotiin, jossa siivottiin huoneemme kuntoon. Tavaramäärä ja sotku näytti aika lohduttomalta, mutta hyvin kaikki saatiin järjestykseen ja mahtumaan kaappeihin. Asunnoltamme noin viiden minuutin kävelymatkan päässä on noin neljä food courtia, jotka ovat vielä auki lähes aina, joten ruuan saannista ei tarvitse huolestua. Käytiin testaamassa yhtä niistä.
Sitten illalla Saara, Girtel ja Kirsi tulivat pgp:ltä "tupareihin". Katseltiin kämppää, mutta pääasiassa juteltiin. Saatiin tuparilahjaksi kaksi pyyhetä (joista juuri sattui olemaan pula) ja banaanikakkua (joka oli hyvää). Tarjottavana oli hedelmiä, vähän sipsejä sekä Tiger-olutta tölkilliset. Ei mitään kiinalaisten veroisia pitoja, mutta ihmisethän sitä tärkeintä ovat.
He menivät nukkumaan ja me Antin kanssa käytiin käveleskelemässä Clarke Quay -alueella. Siellä on valtavasti baareja / pubeja, mutta paikka on aika pinnallinen ja keinotekoinen. Lyhyen käveleskelyn jälkeen kotiin nukkumaan.
Tänään aamupäivällä piti tehdä koulu- / partiojuttuja. Sen jälkeen lähdettiin keskustaan etsimään metallimusiikkikauppaa. Se löytyi hyvin ja omistaja vaikutti mukavalta. Antille tarttui pari levyä mukaan ja lisäksi saatiin vinkki paikalliseen (ja ehkä ainoaan) metallibaariin. Käveltiin turistihotellialueen läpi ja käytiin syömässä Thai Express -paikassa, jossa ruoka oli kyllä todella hyvää. Sieltä sitten Bugikseen, jossa löydettiin The Gashouse ja sieltä metrolla kotiin.
Huomenna minulla 9-21 päivä (paljon hyppytunteja välillä) ja Antti käy koulullansa.
Mustafasta löytyi helposti kaksi kivaa paitaa sekä kahdet kivat shortsit! Nämä löytyivät hienommasta osasta Mustafaa. Kävimme kiertämässä halpis-osionkin läpi. Se oli aivan valtava ja siellä myytiin aivan käsittämättömiä määriä tavaraa. Löytyi sieltä lompakko sekä ruokaa. Tosin olutta ei tavaratalosta saanut. Muita länsimaalaisia ei juuri näkynyt, mutta ei niitä tällä alueella muutoinkaan liiaksi pyöri.
Sitten taas eri reittiä kotiin, jossa siivottiin huoneemme kuntoon. Tavaramäärä ja sotku näytti aika lohduttomalta, mutta hyvin kaikki saatiin järjestykseen ja mahtumaan kaappeihin. Asunnoltamme noin viiden minuutin kävelymatkan päässä on noin neljä food courtia, jotka ovat vielä auki lähes aina, joten ruuan saannista ei tarvitse huolestua. Käytiin testaamassa yhtä niistä.
Sitten illalla Saara, Girtel ja Kirsi tulivat pgp:ltä "tupareihin". Katseltiin kämppää, mutta pääasiassa juteltiin. Saatiin tuparilahjaksi kaksi pyyhetä (joista juuri sattui olemaan pula) ja banaanikakkua (joka oli hyvää). Tarjottavana oli hedelmiä, vähän sipsejä sekä Tiger-olutta tölkilliset. Ei mitään kiinalaisten veroisia pitoja, mutta ihmisethän sitä tärkeintä ovat.
He menivät nukkumaan ja me Antin kanssa käytiin käveleskelemässä Clarke Quay -alueella. Siellä on valtavasti baareja / pubeja, mutta paikka on aika pinnallinen ja keinotekoinen. Lyhyen käveleskelyn jälkeen kotiin nukkumaan.
Tänään aamupäivällä piti tehdä koulu- / partiojuttuja. Sen jälkeen lähdettiin keskustaan etsimään metallimusiikkikauppaa. Se löytyi hyvin ja omistaja vaikutti mukavalta. Antille tarttui pari levyä mukaan ja lisäksi saatiin vinkki paikalliseen (ja ehkä ainoaan) metallibaariin. Käveltiin turistihotellialueen läpi ja käytiin syömässä Thai Express -paikassa, jossa ruoka oli kyllä todella hyvää. Sieltä sitten Bugikseen, jossa löydettiin The Gashouse ja sieltä metrolla kotiin.
Huomenna minulla 9-21 päivä (paljon hyppytunteja välillä) ja Antti käy koulullansa.
Subscribe to:
Posts (Atom)