Torakka ja sopeutumisvaihe

Hyvin siistissä Singaporessakin voi tavata torakoita, yleensä kaduilla vilistämässä pimeällä. Mutta, meidän asuntomme käytävällä näkyi yhtenä iltana yksi. Ja eräänä toisena iltana, kun tulimme kotiin, löysimme yhden huoneestamme. Tai siis, Antti näki, ja torakka vilisti kiireesti jonnekin karkuun. Se oli todennäköisesti tullut vessan kautta viemäristä, koska olin jättänyt vessan oven vahingossa vähän raolleen. Ainoa mahdollinen piilopaikka oli sängynalunen, jonne olimme säilöneet matkalaukkuja ja reppuja. Sitä siis ”purkamaan”, mutta kassien seasta ei löytynyt mitään (paitsi vähän pölyä). Ihmettelyn, pohdinnan ja otsalampulla valaisun seurauksena torakka löytyi sähköjohtojen seasta. Antti ansiokkaasti pelotti sen liikkeelle, ja sai sen sitten tapettua; matollemme. Mutta sillä sen sai helposti kuljetettua pois ja mattoon ei jäänyt tahraa. Onneksi minun ei tarvinnut selvitä yksin tuosta operaatiosta (nyt ei tarvinnut tehdä juuri mitään), koska jonkinlainen ötökkäkammo minulla on erityisesti tuollaisia isoja ötököitä kohtaan.

Nyt Singaporessa on jälleen mukava olla. Hieman ennen äitin ja isän tuloa taisi alkaa kulttuurishokki-vaihe, jolloin täällä oleminen hieman tympi. Nyt se lienee ohi. Eniten oli ehkä ikävä suomalaista ruokaa, täällä western-foodkin on usein fish & chips –tyylistä ilman salaattia tietysti. Sen lisäksi aasialaisten maleksiminen kaduilla hermostutti aika paljon. Monesti jopa kaksi ihmistä pystyy täyttämään kadun / jalkakäytävän siten, ettei siitä pääse fiksusti ohi ja niiden kävelyvauhti on aivan käsittämättömän hidasta. Vaikka täällä on pakko kuumuuden vuoksi kävellä hieman hitaammin, niin ei sen niin hidasta tarvitsisi olla.

Ehkä kulttuurishokkiin vaikutti myös se, että moni vaihtari-kaveri on nyt piakkoin lähdössä täältä pois. He tietysti puhuvat ja miettivät kotiinpaluutaan, kun minulla täällä oleminen jatkuu vielä kaksi ja puoli kuukautta. Mutta nyt on tullut Antin kanssa taas kierreltyä paljon erilaisissa paikoissa, ja sopeutuminen tänne on siten varmaan helpottunut.

Paljon on kuitenkin tullut mietittyä / puhuttua Suomeen paluuta ja sitä shokkia. Koska täällä on eittämättä paljon hyviä puolia: mm. loistava julkinen liikenne, siisteys, vihreys ja ystävälliset ihmiset. Täällä satoi eräänä päivänä aivan käsittämättömän rankasti, jolloin kastuin noin vyötäröä myöten sateenvarjosta huolimatta kävellessäni noin viiden minuutin matkaa metroasemalle. Positiivinen puoli oli se, että ehkä ainoana maailman maana täällä voi kävellä kadulla paljoin jaloin ilman lasinsirujen tai muiden roskien pelkoa.

Suomen kesäillat voivat olla myös äkkiseltään aika hyytäviä. On aika mukavaa, kun on pimeää, mutta silti noin 28 astetta lämmintä koko yön. Vaikka täällä on paljon autoja ja liikennettä, ne eivät häiritse kuten vastaava määrä häiritsisi Suomessa. Johtuneekohan kasvillisuudesta, ilman kosteudesta vai muusta liikenteen melun peittävästä taustahälystä (suihkulähteet, ilmastointilaitteet).

Mutta länsimaahan lienee myös mukava palata, kun on taas normaalin kokoinen. Koska minä olen täällä keskivertomiehen mittainen, niin Antin kokoisia ja näköisiä (pitkät hiukset) ei täällä juuri tapaa. Siihen täytynee tottua, että Antin mennessä metroon, joku porukka jossain ihmettelee ja katselee ja aivan ilmiselvästi puhuu Antista. Kun metroissa on tangot Antin posken korkeudella, ovesta mennessä joutuu kumartumaan ja busseissa ei mahdu seisomaan suorassa. Hieman ollaan yritetty etsiä pitkiä housuja, mutta esim. Esprit-myymälässä kaikkien housujen lahkeen pituus on 32 tuumaa, kun sen pitäisi olla 36 tuumaa. Eli siis 10 cm liian lyhyet, ja myyjä naureskeli (hyväntahtoisesti), ettei täällä ole riittävän pitkiä housuja.

Vaikka Antin koululla yritettiin saada ihmisiä tutustumaan toisiinsa laululeikein, on Antin paikallisiin tutustuminen tapahtunut täällä aika helposti, mutta eri menetelmin. Metallilevykaupan myyjä kertoi Gashaus-nimisestä baarista, jossa ainakin joka keskiviikko esiintyy jokin metallibändi. Antti on siellä pari kertaa käynyt ja paikalliset ovat tulleet juttusille. Suomalaisuus noissa piireissä on huomattavan positiivinen puoli ja perjantaina oltiin jo Mike-nimisen tyypin synttäreillä jossain kivassa lähikuppilassa. Tosi mukavia ihmisiä, ja yksi bändi saattaisi olla tulossa Suomeen (ainakin Eurooppaan) keikalle syksyllä. :)

Aloitin kirjoittamisen eilen, ja tänään tavattiin huoneestamme jo toinen torakka. Se ehti piiloon, mutta erehtyi tulemaan sieltä pois ja pääsi hengestään. Huomenna aamulla on lähtö Pulau Tioman –saarelle, jossa uidaan, otetaan aurinkoa ja kävellään metsässä. Siellä ei ole lainkaan teitä eikä autoja. Olettekohan muuten hoksanneet, että Kuala Lumpur I –päivityksen yksi kuvista on ”bongaa varaani” –kuva. :)