Perjantaina aamulla lähdettiin Jurong-kaupunginosaan (Boon Lay-metroasemalle), josta bussilla Jurong Reptile Parkiin. Lonely planetin mukaan matelijapuistossa näkisi käärmeitä, liskoja ja matelijoita, mutta puisto oli mennyt kiinni pari kuukautta sitten... Päätettiin käväistä aivan vieressä olevassa Jurong Bird Parkissa, joka osoittautui mukavaksi paikaksi. Emme olleet kuitenkaan valmistautuneet kuumaan päivään eläintarhassa, joten vietimme puistossa vain pari tuntia nähden flamingoja, papukaijoja, pöllöjä, pelikaaneja, pingviinejä, mandariinisorsia, joutsenia, strutseja ja emuja.
Sieltä siirryimme elokuvateatteriin katsomaan Blades of Glory – taitoluistelukomedian. Minä olisin voinut tietysti katsoa koko elokuvan verran taitoluistelua, mutta siihen oli epäilemättä kehitetty tarina ympärille – tällä kertaa miespari pariluistelun arvokisoissa. Ihan yllättävän hauska ja viihdyttävä elokuva, vaikka Antin kanssa nauroimme paikoin hieman eri jutuille paikallisten kanssa. Spoileri: Ihan leffan alussa nuori taitoluistelulupaus (ei vielä ole ollut valmennuksessa) tekee ulkojäällä jonkun kaksoishypyn (muistaakseni lutzin). Meistä tämä oli vallan huvittavaa, kenestäkään muusta leffan katsojasta ei...
Leffateatteri oli aivan Boon Lay –metroaseman lähellä, josta sitten matkustettiin ensin metrolla pari pysäkkiä ja sitten bussilla Pirjon luo. Tällä kertaa oli hyvä sää, käytiin uimassa heidän talorykelmänsä pihalla olevalla uima-altaalla (täällä taitaa olla aika tavallista, että talojen pihalla on uima-allas). Juteltiin ja saatiin erinomaista lasagnea, salaattia ja jälkiruokaa. Pirjo on asunut Singaporessa 10 vuotta. Hän kertoi Singaporen autopolitiikasta: Täällä pitää hakea 10 vuotta kerrallaan voimassa olevaa lupaa, jolla voi ostaa auton. Tällä tavoin hallitus pystyy säätelemään autojen määrää, joka epäilemättä muutoin paisuisi kohtuuttomiin. Koska lupa täytyy uusia noin 10 vuoden välein ja edellytyksenä usein on auton hyvä kunto, ei vanhoja autoja tässä maassa näy lainkaan.
Mukava reissu, bussilla päästiin suoraan Lavender-aseman viereen. Selitin näistä matkoista siksi näinkin yksityiskohtaisesti, että reissattiin päivän aikana noin 50 km vaihdellen erilaisilla julkisilla, hintaa tälle tuli noin 9 S$, eli 4,5 e. Aika vähän ajatellen, että tunnin bussikertalippu Oulussa maksaa 2,5 e.
Lauantaina mentiin Antin koululle Water festival –tilaisuuteen. Lippuun oli merkitty tilaisuuden kestoksi klo 12-16.30. Saavuttiin ajoissa paikalle, laukkumme katsottiin kameroiden varalta, joita ei saanut viedä auditorioon ja pääsimme istumaan paikoillemme. Vähitellen meille alkoi selvitä, että lippuihin printatusta aloitusajasta huolimatta varsinainen ohjelma alkaisi 12.50. Istuskelimme ja odottelimme siis 50 minuuttia. Kun ohjelma vihdoin alkoi, kunniavieras, koulun rehtori, saapui paikalle aplodien saattelemana yleisön seistessä. Hän avasi tilaisuuden leikkaamalla joulukoristenauhan poikki. Alkupuolen esitykset olivat todella hyviä: tanssia ja musiikkia eri puolilta Aasiaa. Sitten alkoi noin 1,5 tuntia kestänyt ilmeisesti kiinankielinen näytelmäkavalkadi (kaksi näytelmää), joka oli epäilemättä hauska. Ongelmana oli tosiaan kieli, jota käytettiin ilmeisen hyvin yleisön naurunremahduksista päätellen. Kaikki muut ympärillä istujat näyttivät olevan vallan perillä näytelmän tapahtumista, mutta meitä alkoi yllättäen pitkästyttää kaksiosaisen näytelmän toisessa osassa, joka ei tuntunut loppuvan ikinä.
Kun se sitten vihdoin loppui, saatiin vielä taputtaa koko esiintyjäporukalle, aplodeerata seisten kunniavieras ja hänen seuralaiset pois ja kuunnella Temasek Polytechnik:n omaa laulua. Auditoriosta päästyämme meille jaettiin varsin nopeasti ruokaa: Newater-vettä sekä erinomaista mayanmarilaista kana-riisiä. Vaikka tapahtuman kiinankielisyys oli aika ihmeellistä maassa, jonka virallinen kieli on englanti ja koulussa, jonka virallinen kieli on myös englanti, oli vesijuhlaan silti mukava osallistua. Singaporelaiset eivät tietenkään olleet lainkaan häiriintyneitä alun 50 minuutin odottelusta; voin vain kuvitella suomalaisten reaktioita vastaavassa tilanteessa. Jotta varmasti osaisimme oikeille paikoille auditoriossa, oli meitä opastamassa noin viiden metrin välein joku oppilas. Erehdyin katsomaan seinällä ollutta penkkinumerokarttaa, jolloin luoksemme välittömästi säntäsi joku avustamaan. Matkalla ruokajonoon sekä syömään pihan toiselle puolelle opastajia oli noin 20 metrin välein; osan rooliin kuului sanoa: ”Please, proceed.”
Ruokailun jälkeen lähdimme aika pian kotia kohti, tosin Mustafa-kaupan kautta. Tällä kertaa ei jaksanut niin etsiä tuliaisia ym. valtavasta kaupasta, joten ostokset rajoittuivat ruokaan ja Antin sukkiin.
Sunnuntaiaamuna todettiin sitten ylläri, Antilla oli ilmiselvästi kuumetta. Oli kuulemma ollut jo edellisenä iltana ja yöllä oli paleltanut valtavasti. Hätähän sitä hieman tuli, kun trooppisten tautien oireita alettiin miettimään. Malaria puhkeaa yleensä 6-12 päivän kuluttua loista kantavan hyttysen pistosta. Tosin tautia voi esiintyä vielä vuoden jälkeen malaria-alueella vierailusta. Oireina malariassa on todella korkealle nouseva kuume, joka johtuu punasoluihin tunkeutuneiden loisten lisääntymisestä ja punasolujen puhkeamisesta, jotta loiset voivat valloittaa uusia punasoluja. Kuume laskee äkisti loisten tunkeutuessa uusiin punasoluihin ja lisääntyessä siellä. Tässä vaiheessa täytyisi hakeutua lääkäriin, koska kuume nousee ja laskee aina uudelleen, kunnes ihminen menehtyy.
Lievempi malaria voi olla myös vain hyvin tehokas flunssa. Dengue-kuumetta esiintyy Singaporessakin, mutta sen ei pitäisi olla terveelle aikuiselle ihmiselle vaarallinen. Sekin tarttuu hyttysen pistosta, ja Pirjon luona ollessamme naapurustosta nousi valkoista savua, jolla kuulemma myrkytetään hyttysiä denguen leviämisen estämiseksi. Ennen lääkäriin menemistä piti soittaa Suomeen vakuutusyhtiöön, josta puhelu käännettiin Tanskaan, koska siellä hoidetaan matkustusvakuutuksen sairaustapaukset. Saatiin ohjeita ja sairaaloiden nimiä. Sitten pikaisesti taksilla Mount Elisabeth –sairaalaan, jossa on 24/7 auki oleva hätätapausvastaanotto.
Antti täytti pari lappua ja ilmoitti haluavansa lääkärin vastaanotolle. Pienen odottelun jälkeen sairaanhoitaja mittasi kuumeen (37,9) ja kyseli muita oireita. Sen jälkeen odoteltiin lääkärin vastaanotolle pääsyä. Nuori lääkäri vaikutti hyvältä, kyseli tarkkaan oireita ja halusi testata malarian ja dengue-kuumeen. Sitten odottelemaan verikoetta. Kokenut sairaanhoitaja otti verta noin 10 ml. Tämän jälkeen odoteltiin lääkkeiden valmistumista. Sairaaloissa ja klinikoilla on apteekki samassa, kätevää. Lääkäri oli määrännyt kuumeeseen antiobiottia otettavaksi kaksi tablettia kaksi kertaa päivässä, Panadolia (500 mg parasetamol) kaksi tablettia neljä kertaa päivässä ja yskänlääkettä 10 ml kolme kertaa päivässä. Hurjan oloinen lääkitys, ainakin Panadolin suhteen...
Lääkkeiden saamisen yhteydessä olisi pitänyt luonnollisesti maksaa. Vakuutusyhtiössä oli kuitenkin sanottu, ettei meidän tarvitse maksaa, vaan he hoitavat maksun. Emme heti hoksanneet sanoa kansainvälisen vakuutusyhtiön nimeä, ja virkailija ei meinannut uskoa meitä. Kolmikirjainen SOS-sana vaikutti taikasanalta, kaikki tuntui järjestyvän. Heiltä tarvittiin vain maksusitoumus-faksi. Sitä odoteltiin tovi, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan. Käytiin kysymässä ja hetken päästä osoittautui, että faksi ei toimi (”mustepatruuna” lopussa). Joku hoitaja alkoi epätoivoisesti korjata sitä, mutta ei osannut. Tilanne vaikutti jo hieman toivottamalta. Kysyttyämme paljastui, että vahtikopissa olisi faksi, jonka numeroon sitten pyydettiin uudelleen lähettämään faksia. Sitä ei tuntunut kuuluvan, ja sähköpostiosoitettakaan ei kuulemma vaihteeseen ole. Meitä hoitanut lääkäri pyöri vastaanottotiskillä ja antoi sähköpostiosoitteensa, johon sama maksusitoumus lähetettiin. Suunnilleen samalla hetkellä vahtikoppiinkin oli tullut faksi. Koska olimme olleet sairaalassa jo niin kauan, olivat verikokeen tulokset tulleet ja selvisi, ettei Antilla ole malariaa eikä dengue-kuumetta.
Tulleeseen faksiin oltiin tyytyväisiä ja pääsimme vihdoin lähtemään. Olimme olleet sairaalassa noin viisi tuntia, josta noin kaksi tuntia kului maksuasian hoitamiseen. Ilman oma-aloitteisuutta olisimme hoitaneet maksuasiaa vielä paljon pidempään, koska virkailijoista kukaan ei ottanut asiaamme omakseen ja saimme jatkuvasti tivata vaihtoehtoisia tapoja hoitaa asia. Joka välissä meitä oltiin ohjaamassa istumaan ja odottamaan, johon emme enää alun jälkeen suostuneet. Onneksi se kuitenkin loppuunsa selvisi, eikä tarvinnut maksaa 370 S$ maksua luottokortilla.
Sairaalasta sitten syömään ja etsimään taksia, jolla lähdimme Singaporen itäosaan, Pasir ris:iin, katsomaan Dragonforce-powermetallibändin keikkaa. Liput oli hankittu muutama viikko sitten, joten taudista huolimatta päätettiin käydä siellä. Lippuihin aloitusajaksi oli merkitty klo 19.00, joka tarkoitti sitä, että portit avattiin tällöin. Jono porteille oli huikea, ja se eteni tasaisen hitaasti. Lippuja oli myyty yli tuhat. Hieman epätoivoa aiheutti se, että luulimme bändin aloittaneen soittamisen jo seitsemältä. Onneksi näin ei ollut, joten päästessämme sisään noin puoli kahdeksalta saimme odotella vielä puolisen tuntia. Paikalla oli tietysti paljon paikallista nuoria, joiden päältä on hauska bongata suomalaisten bändien (Amorphis, Children of Bodom...) paitoja. Olisimme saaneet VIP-liput ja backstage-passitkin Antin kaverin kautta, jos olisimme hoksanneet ilmoittaa hänelle aiemmin. No, parempi ehkä tällä kertaa ilman passeja.
Keikka oli hyvä, bändi ilmiselvästi nautti esiintymisestä. Lähdimme pois hieman ennen pääjoukkoa, jotta saisimme helpommin taksin. Siihen ei mennytkään kuin hetki ja pian olimme jo kotona. Maanantai oli kummallakin kotipäivä, tosin minä kävin uimassa lähellä olevalla uima-altaalla (tai swimming complex). Se oli singaporelaiseen tapaan siisti ja hyvä, maksoi 1 S$. Illalla kuulin Villeltä, että Otso-käärmeemme voi vallan hyvin ja on ilmiselvästi kasvanut. Ville oli ottanut pari kuvaa heidän Helin kanssa sitä ruokkiessaan, tässä teillekin yksi ilahduttamaan päivää. :)
No comments:
Post a Comment